Sunday, December 07, 2008

Karl Ahon tarina


Neuvostokommunismi on kenties pahinta, mitä Suomelle on tapahtunut. Euroopan sairaina vuosina 1930–1940-lukujen taitteessa Suomi joutui kahden autokraattisen valtion, kansallissosialistisen Saksan ja Neuvostoliiton, puristukseen. Jälkimmäisestä Suomi ja suomalaiset kärsivät verisesti ja pitkään – ennen ja jälkeen toisen maailmansodan.

Karl Ahon tarina kerrottiin YLE:n dokumenttisarjassa, joka kertoo Stalinin vainoista. Ahon vanhemmat pakenivat 1930-luvulla Lapuan liikettä Neuvostoliittoon, sillä lapualaiset uhkasivat tappaa perheen neuvostokytkösten vuoksi. Ilman perhettä Suomeen jäänyt teini-ikäinen Karl Aho päätti seurata vanhempiaan Neuvostoliittoon, ja joutui saman tien rajan ylitettyään vankileirille. Hänelle langetettiin Stalinin vainojen aikana kymmenen vuoden vakoilutuomio.

Petroskoin lähistöllä sijainneella vankileirillä Aho oli kuolla useaan otteeseen. Ruokaa ei juuri ollut, mutta pahinta oli jatkuva kylmyys. Ainoa liha, jota Aho näinä vuosina söi, oli koiria ja rottia. Vankileirille tuotiin yhtenä vuonna pilaantuneita massinjauhoja, joissa oli matoja. Se todennäköisesti pelasti Ahon hengen, sillä jauhot paransivat hänen terveyttään, painokin nousi.

Aho kertoo myös Neuvostoliitossa vierailleista suomalaisista kommunisteista, jotka olivat lähdössä delegaation mukana sisävesiristeilylle. Matkaan ei kuitenkaan lähdetty heti, koska isännillä oli mukanaan ainoastaan punaista kaviaaria. Niinpä delegaatio odotti kunnes Murmanskista tuotiin lentokoneella mustaa kaviaaria suomalaisdelegaation käyttöön.


Suomalaisten kommunistien ihmisarvolla oli todellakin eroa sen mukaan, kummassa maassa he asuivat. Suomessa kommunistit elivät utopiassaan, Neuvostoliitossa suuri osa suomalaisista kommunisteista kärsi ja kuoli katkerana.

No comments: