Monday, December 08, 2008

Mitä ihmettä?

Kansallisen kokoomuksen puheenjohtaja, valtionvarainministeri Jyrki Katainen haikailee monarkian perään. Hänestä nykyinen tilanne olisi parempi, jos suomeen olisi aikoinaan valittu kuningas, jota kokoomus silloin kannatti. Kataisen mielestä Suomessa ei tarvitsisi nyt miettiä presidentin valtaoikeuksia, mikäli meillä olisi monarkia hallitusmuotona. ”Minulle sopisi Ruotsin tai Britannian tapainen monarkia, jos Suomeen olisi valittu monarkia”, Katainen toteaa Itä-Savon haastattelussa.

Historiallisesti kokoomus on luonnollisesti kuningasmielinen, mutta en olisi uskonut nykyisen puheenjohtajan enää kannattavan räikeää luokkayhteiskuntaa. Eikö kokoomuksesta ole suotavaa, että kansa valitsee myös protokollan mukaisen valtion ylimmän johdon? Olisivatko aateliset tavallista rahvasta parempia päättäjiä ja johtajia? Minkälainen demokratiakäsitys Kataisella on?

Ruotsin ja Iso-Britannian tapauksissakin selviää varsin nopeasti, kuinka paljon hovi aiheuttaa ongelmia ja kuluja siitä huolimatta, että näissä maissa on parlamentti. Erityisen huonona ajatuksena pidän sitä, että kansaa edustaisi muita "parempia ihmisiä" eli aatelisia ja valta periytyisi. Luulin, että tämä asia selviteltiin jo Ranskan suuressa vallankumouksessa ja sitä edeltäneessä filosofiassa. Olen hämmentynyt. Kuka väittikään, että puolueissa ei ole eroja?

1 comment:

Anonymous said...

Jyrkillä tainnut jäädä korkki auki Linnasta kun tälläsiä jorisee. :)