Helsingin Sanomat on viihteellistänyt journalistista otettaan. HS:n verkkosivuilla julkaistu uutinen, jossa lukijoita pyydetään bongaamaan maassa vieraileva Paris Hilton ja lähettämään hänestä otettuja kuvia toimitukseen, on herättänyt muutamassa tunnissa laajaa keskustelua verkossa.Keskustelua aiheesta löytyy täältä ja täältä. Ohessa oma vastineeni Helsingin Sanomille, joka on myös julkaistu täällä.
Ärtymys johtuu vaihtoehtojen puutteesta
Pauliina Grönholmille ja toimitukselle,
Suomi on väkiluvulla mitattuna varsin pieni maa, ja se näkyy myös maamme mediatarjonnassa. Yhä kiihtyvää lööppityylistä uutisointia ja julkkiskulttuuria puolustellaan sillä, että ihmiset saavat sitä mitä tilaavat. Väitetään, että tällaista journalismia ei olisi ilman sitä haluavia maksavia asiakkaita. Kuvattu logiikka toimii jossain määrin iltapäivälehtien kohdalla, koska lukija voinee muutaman lukukerran jälkeen päätellä, millaisesta julkaisusta on kysymys.
Entä ihmiset, jotka haluaisivat lukea hyvin kirjoitettua asiajournalismia, syvällisiä uutisanalyysejä ja alansa tuntevaa tutkivaa journalismia? He tietävät, että keltaisella lehdistöllä ei ole heille juuri mitään annettavaa. Yleensä he ovat myös samoja ihmisiä, jotka lukevat Suomen suurinta päivittäistä julkaisua – Helsingin Sanomia. En ihmettele lainkaan, että he kokevat loukkaantuneensa, kun heidän arvostamansa lehti uhraa näinkin paljon palstatilaa maahan saapuneen rock-bändin kitaristin tyttöystävälle.
Paris Hilton on kuuluisa ja moni ihminen on kiinnostunut hänestä, joten uutisointi hänen vierailustaan on myös perusteltua. Kuitenkin tämän tapahtuman nostaminen verkkojulkaisun tärkeimpiin uutisiin kertoo Helsingin Sanomien uutistoimituksen viihteellistyneestä politiikasta. Eikö sillä ole merkitystä, mitä aidosti merkittävää Paris Hilton on tehnyt? Niin, mitä hän on tehnyt?
Helsingin Sanomien uutisointitavan kehitys on pienessä maassamme vakava asia. Suomalaisten lukutaito ja sivistyneisyys on perustunut osaltaan siihen, että ihmiset tilaavat sanomalehdet kotiinsa, jossa ne ovat aina kaikkien käsillä. Vaihtoehtojen rajallisen määrän takia myös Helsingin Sanomat joutuu kilpailemaan iltapäivälehtien kanssa ja muuttaa tapaansa kirjoittaa ilmiöistä. Ne 86 % lukijoista, jotka ovat vastanneet ”ei” Helsingin Sanomien verkkolehden päivän kysymykseen – Pitääkö Helsingin Sanomien kirjoittaa Paris Hiltonista? – näyttävät haluavan kirjoitetulta medialta myös muuta kuin iltapäivälehtien kaltaista julkkiskulttuuria. Jos Helsingin Sanomat ei tätä halua tarjota, ihmiset eivät välttämättä enää lue yhtä paljon lehtiä tulevaisuudessa, ja se on kaikkien kannalta sääli.
5 comments:
Hyvin sanottu Pekka! Olen itse jo pari vuotta arvostellut hesarin tasoa, mutta kyllä tämä kirjoittelu julkkiksesta joka on julkkis koska on julkkis on jo pohjanoteeraus. Harmi vain että hesarille ei ole järkevää vaihtoehtoa. Kokeilin taannoin muutaman kuukauden ajan keskisuomalaista, mutta kyllästyin nopeasti Muuramen paikallisuutisiin. Kirjoitin jokin aika sitten omassa blogissani tilaavani uuden suomen heti kun sen paperilla saa, mutta valitettavasti senkin verkkoversio on laskenut tasoaan viime aikoina merkittävästi.
Hesarissa uutistoitiin tänään nuorien tottumuksista lukea sanomalehtiä. "12–19-vuotiaista suomalaisista 66 prosenttia luki sanomalehtiä viime vuonna, kun edellisenä vuonna määrä oli 64 prosenttia. 20–24-vuotiaiden lukijoiden määrä kasvoi samana aikana 68 prosentista 70:een." Yksi syy suosion lisääntymiselle voi olla juurikin median pinnallistuminen ja viihteellistyminen. Kanervakohun aikana olisin ennemmin lukenut hallituksen kehysbudjetista, kuin Iken puutarhavinkkejä. Iken tekstarit kuitenkin kiinnostavat ihmisiä enemmän.
Asian ytimessä olet, Pekka! Miksi uutisoida roskaa ihmisille, jotka eivät sitä halua lukea. Jokainen löytää halutessaan keltaisen lukemistonsa muualta. Toinen päivä putkeen Paris-juttujen nostoja etusivulla - joko HS.fi on ulkoistanut toimituksensa TET-harjoittelijoille tai oikeilla toimittajilla on viimeinen tilaisuus luopua tyhjän toimittamisesta.
Kiitokset kommenteista!
Täsmennän vielä, että en toki vastusta Paris Hilton – uutisointia kokonaisuudessaan. HS:n tulee seurata ilmiöitä ja aikaansa, mutta kysymys on lähinnä siitä, miten tätä tehtävää toteutetaan eli tässä tapauksessa, miten Paris Hiltonista uutisoidaan.
Nyt olisi voitu esimerkiksi kirjoittaa ainoastaan kulttuurisivuilla arvostelu Good Charlotte – yhtyeen esiintymisestä, ja mainita perään kitaristin tyttöystävän vierailusta. Kumpi onkaan todellinen uutinen: suosittu bändi soittaa Suomessa vai että seurapiirijulkkis Hilton on täällä samaan aikaan?
J. Karttunen pohtii tätä HS:n toimituksen blogissa:
”Ensimmäiseksi huomattakoon, että Paris ei todellakaan tullut Suomeen vierailulle ns. omasta aloitteestaan, vaan Helsinkiin esiintymään saapuneen Good Charlotte -yhteyeen keulahahmon, Benji Maddenin tyttöystävänä. Uutinen oli siis oikeasti se, että Good Charlotte saapui Helsinkiin, ja mukana on myös yhtyeen keulahahmon tyttöystävä, Paris Hilton.”
Ja sama mies jatkaa:
”Uutisointi on sinänsä kattavaa, mutta jo pelkät otsikot ovat jo lähestulkoon herjaavia - ainakin jos ko. yhtyeen faneilta kysytään. Bändi sivuutetaan täysin, ja keskitytään vain yhteen bändin kylkiäisenä pieneen maahamme saapuvaan henkilöön, joka sattuu olemaan julkisuudessa suhteellisen paljon esiintynyt henkilö.”
”HS.fi etusivulla on kaikkiaan kuusi eri otsikkoriviä tästä vierailusta, eikä yhdessäkään niistä (otsikoista) mainita yhtyettä. Kaikki keskittyy vain ja ainoastaan Hiltoniin, bändi mainitaan siellä täällä sivuseikkana.”
Varsin perusteltua on toki väittää, että Hiltonista tulisi kirjoittaa jo pelkästään sen takia, että niin moni lukija on hänestä kiinnostunut (vaikka esim. HS:n nettikyselyn mukaan 86 % vastaajista on sitä mieltä, että hänestä ei tulisi kirjoittaa Helsingin Sanomissa). Mutta miten HS raportoikaan Hiltonista?
1)HS:n nettilehti levittää ”hypetystä” kertomalla, että Hilton aikoo kuluvana iltana viettää aikaansa Sedu Koskisen Lux-yökerhossa ja pyytää lukijoita räpsimään kamerakännyköillään kuvia julkkiksesta. Onko tällä mitään muuta uutisarvoa kuin lisätä kiinnostusta julkkiskulttuurista? Minusta se on varsin huonoa journalismia.
2) Painetussa versiossa Hiltonin vierailu on otsikoitu näin: ”Helsinki ei julkkis-Hiltonia hätkähtänyt” ja alaotsikkona ”Lentokentällä saatiin sentään käsirysy aikaan”. Paris noteerattiin jopa lehden etusivulla. Miten tämä eroaa Seiskan kaltaisesta roskajournalismista?
Ilmeisesti lehdellä on vaikeuksia käsitellä aihetta, joka koskee niin läheisesti sitä itseään. Kuten Eero mainitsee, Paris Hiltonista kirjoitetaan siitä syystä, että hän on julkkis, joka on julkkis koska on julkkis. Hiltonhan tuli julkisuuteen hotelliketjun perijättärenä, joka teki Internetiin levinneen seksivideon. Tämän jälkeen Hilton on tehnyt todella väsynyttä musiikkia ja ilmeisesti vielä huonomman elokuvan. Nyt Hiltonilla on status, jonka mukaan hänet on pakko mainita lehtien sivuilla, vaikka siihen ei olisikaan mitään erityistä syytä. Aikaa seuratakseen jokaisen on kuitenkin periaatteessa edes tiedettävä, kuka Hilton on, koska ”kaikki” siitä kirjoittavat ja puhuvat. Tähän Juho viitannee mainitessaan, että sanomalehtien viihteellistyttyä ne ovat saaneet lisää nuoria lukijoita, mikä on sinänsä hieno asia. Jossain määrin on kyllä ongelmallista, että sivistyksen mittana pidetään yhtälailla sitä, että tietää mistä lyhenteet BB ja BKT tulevat.
Aikamme näyttää vaativan mediarohkeutta jättää julkkisuutisointi vähemmälle. Uskon, että ilmiöistä voidaan kuitenkin kirjoittaa yhtä aikaa kiinnostavasti ja asiallisesti. Hilton-hypetyksen sijaan myös HS olisi voinut uutisoida Hiltonin vierailua kirjoittamalla enemmän ilmiön taustoista ja analysoida omaa asemaansa siinä. HS on tällaiseen pystynyt aikaisemmin – esim. kirjoituksillaan Mervi Tapolasta (Kuukausiliite 2005) ja Matti Nykäsen suhteesta ”luottotoimittaja” Kai Merilään (NYT joko 2006 tai 2007) – miksi se ei pystyisi siihen nyt. HS:n ei ole tarvinnut Nykäsestäkään urheilumenestyksen lisäksi uutisoida juuri muuta kuin pahimpien töppäilyjen jälkeiset oikeudenkäynnit ja hyvin pienellä maininnalla lukuisat avioerot.
Summa summarum: Helsingin Sanomien on pian päätettävä, mikä se on uusi linja on. Jatkaako lehti Hilton- uutisoinnillaan uutta linjaansa viihteellistetyn paisutellun Kuronen vs. pääministeri Vanhanen oikeudenkäynnin ja ex-ulkoministeri Kanervan tekstiviestien esittelyn jälkeen, palaako se analyyttisempaan ja mediakriittisempään linjaansa vai muodostaako se jotain uutta, jolla pysytään asiallisesti ja älyllisesti kiinni ajassa.
Yhdeksi kynnyskysymykseksi tuntuisi nousevan uutisen luonne. Uutis-käsite on totta kai sidoksissa aikaan ja ympäröivään yhteiskuntaan muuttuen niiden mukana. Ja tarjonnan on kai hyvä jossain määrin vastata kysyntään.
Mutta tekeekö yleisön (tai sen osan) juorunnälkä lööpistä uutisen? Olettaen siis, että HS pyrkii välittämään uutisia.
Sanoisin, että lööppi on pinta, jonka alta voi olla löydettävissä uutinen. Sen kaivamiseksi vaan pitää nähdä vähän enemmän vaivaa. Lööppien kirjoittaminen lienee kustannustehokkaampaa…
Keskisuomalaisen tilaamisen kaltaisiin ääritoimiin en tosin vielä uskaltaisi turvautua, niin unohtumattoman vaikutuksen teki KSL:n muutaman vuoden takainen kansijuttu: ”Kissa tippui parvekkeelta auton moottoriin.”
Post a Comment