Pelkääjän paikalla

Kävin viime viikolla katsomassa Teatteri Vanhassa Jukossa Jarkko Mikkolan tähdittämän monologin Pelkääjän paikalla. Mikkola maalaa kuvaa poliisin työn vaikeudesta. Usein poliisi saa esimerkiksi kolaripaikalle tullessaan palautetta tyyliin: ”Jopas kesti. Taisit olla kahvilla katsomassa Suomen peliä?” Poliisilla voi kuitenkin olla alla vaikka kuinka rankka keikka. Joskus teini-ikäinen on tappanut itsensä ilman selvää syytä tai päihtynyt isä on vaimonsa lisäksi pahoinpidellyt tupakantumpeilla perheensä vauvan. Tule siinä sitten häntä kolmantena jalkana parkkipaikalle selvittelemään autojen kolhuja.

Mikkola on kerännyt näytelmäänsä varten runsaasti aineistoa poliisilta. Aforismit tiivistävät poliisin tuntoja työstään: ”Mikä tässä yhteiskunnassa ei kuulu kenellekään muulle, se kuuluu poliisille” ja ”Poliisin on oltava yhtä aikaa psykologi, pappi ja taiteilija – pitää osata raapia persnahastaan, miten selvitä tilanteesta, jota ei kukaan voinut kuvitellakaan”. Ihmisiltä tuntuu välillä unohtuvan, että myös poliisi on ihminen. Siihen Mikkola monologissaan juuri iskee. Myös poliisit tekevät virheitä ja jopa rikoksia – niin ja pelkäävät.

Poliisi kohtaa ensimmäisenä pahoinvoivan yhteiskunnan oireet. Kuinka usein paikalle lähetetäänkään kihlakunnan aseistettu virkamies hoitamaan tehtävää, jota ei tarvittaisi sellaisenaan tekemällä parempaa politiikkaa? Mikkolan näytelmässä poliisi tapaa ihmisiä, jotka eivät vain enää kestä olla yksin. Syrjäytyneen yksilön viimeinen oljenkorsi lähimmäisen kaipuussa saattaa olla soitto hälytysnumeroon. Poliisi hoitaa myös tämän keikan.

Poliisien asemaan tulisi puuttua entistä paremmin poliittisessa päätöksenteossa. Nykyisellään varsin moni poliisiammattikorkeakoulun suorittanut valmistuu suoraan kortistoon, vaikka samalla virassa olevat poliisit ovat ylikuormitettuina uupumuksen partaalla. Tilanne on suorastaan kestämätön. Ensin valtio kouluttaa isolla rahalla poliiseja, eikä sitten palkkaa niitä!

Toinen muutosta vaativa asia on poliisien palkkaus. Niin sanottujen kutsumusammattien palkkatuloja on pystyttävä nostamaan, jotta myös tulevaisuudessa voidaan taata muun muassa ammattitaitoisten ja motivoituneiden sairaanhoitajien, palomiesten ja poliisien työpanos.

Poliisia tarvitaan joka tapauksessa, mutta heidän työmääräänsä voitaisiin keventää paremmalla politiikalla. Pitää miettiä, mistä sosiaaliset ongelmat, päihteidenkäyttö, rikollisuus ja syrjäytyminen johtuvat. Siinä on vakavan yhteiskunta-analyysin paikka. Esimerkiksi tästä blogista voi lukea ehdotuksia uudenlaisesta politiikasta.

Joku voisi sanoa, että panostaminen poliisiin on vain laastaria haavoille – ainoastaan oireisiin puuttumista ja todellisten syiden unohtamista. Asia ei ole kuitenkaan lainkaan näin mustavalkoinen. Hyvä poliisi kertoo hyvästä yhteiskunnasta. Ihmisten perusluottamuksen ollessa kunnossa viranhaltijaan on helpompi rakentaa omaa elämää. Siivoojan työtä ei yleensä huomaa, kun kaikki on kunnossa, mutta sen huomaa välittömästi, mikäli joku paikka on jäänyt kokonaan hoitamatta. Sama koskee poliisia. Mutta ennen kaikkea poliisi on ihminen kaikkine pelkoineen, suruineen ja iloineen – siinä missä kuka tahansa muukin. Jos välitämme itsestämme, miksi emme välittäisi poliisista.

Ylioppilaslehden arvostelu Pelkääjän paikalla - näytelmästä.