Valistuksen filosofit pohtivat 1700-luvulla, miten yhteiskunta olisi järjestettävä, jotta ihmisen olisi siinä hyvä elää. He huomasivat, että silloinen yhteiskunnallinen järjestys periytyi kaukaa menneisyydestä: feodalismista, paavin vallasta ja muista keskiaikaisista instituutioista. Elämme nyt 2000-luvulla vastaavanlaisessa asetelmassa, jossa nykyinen yhteiskuntarakenne perustuu viime vuosisatojen ideoille, kuten kansallisvaltioiden, teollistumisen ja maailmansotien pohjalle. Pahimmillaan politiikkaa tehdään niin, että edellä mainitut asiat otetaan annettuina, eikä niitä edes yritetä muuttaa – kehitys pysähtyy. Toiminta jää raamien sisäiseksi, tukien yhteiskunnan paikallaan polkevaa olotilaa. Hieman huvittavaa on, että taustalla vaikuttavat osittain yhä samat tekijät kuin valistuksen aikana.
Vasemmiston epäaloitteellisuutta ja siihen liittyvää ongelmaa kuvaa, että jo sen nimi herättää toisissa negatiivisen konnotaation, jossa sosialismi ja jopa sosialidemokratia yhdistetään 1900-luvun synkimpiin näytöksiin: neuvostoliittolaiseen kommunismiin ja reaalisosialismiin. Tämä ei luonnollisestikaan tee oikeutta edellä mainituille aatteille. Sen sijaan aloitteellista ja hegemonia-asemassa olevaa oikeistolaisuutta harvemmin assosioidaan historiallisesti monarkiaan, feodalismiin, sääty-yhteiskuntaan tai fasismiin. Yllättävää on lisäksi, että oikeistoa ei ymmärretä yhdistää yhdysvaltalaiseen sosiaalipolitiikkaan, jossa valtion toimia ajetaan minimiin, vaikka tällainen kehitys on nähtävissä myös Suomessa. Esimerkiksi Kansallinen Kokoomus on onnistunut esiintymään kokoavana ja uudistavana voimana, vaikka sen ajattelu perustuu yhä 2000-luvulla kansalliselle näkemykselle ja sosiaaliturvaverkoston heikentämiselle. Tästä asetelmasta huolimatta vasemmisto onnistuu näyttäytymään harmaana ja mauttomana ja mikä pahinta toisinaan jopa konservatiivisena!
Vasemmiston tekojen ja sitä myötä myös imagon on muututtava. Ollakseen edistyksellistä politiikan tulee huomioida uusi aika. Näin ollen on pystyttävä esittämään uusia vaatimuksia ja otettava haltuun koskemattomia kenttiä. Meidän on siten arvioitava uudelleen valistuksen filosofien kysymys yhteiskunnan järjestämisestä niin, että ihmisen olisi siinä hyvä elää. Politiikka ei saa rajoittua vain tällaisiksi blogiteksteiksi, joissa on liian monta sivistyssanaa, vaan sen on kosketettava kaikkia. Niiden sijaan esimerkiksi sanat järki ja oikeudenmukaisuus ovat ymmärrettäviä, ja niiden sisällön miettiminen avaa oven poliittiselle ajattelulle. Mitä luultavammin ihmiset oivaltavat silloin, että itsekkäällä politiikalla on rajansa. Globalisaation aikakaudella suurimmat kysymykset koskettavat ilmastonmuutosta ja maailmanlaajuista elintasokuilua. Suomalaisten on ymmärrettävä, että maailman intressi on suomalaisten intressi ja toisin päin. Kun on kysymys sinusta, puhutaan myös minusta. Tätä kautta vasemmiston nukkainen mielikuva tulee poistumaan, ja sen korvaa edistyksellinen, moderni, globaali, demokraattinen, optimistinen ja inhimillinen imago.
Kirjoitan aiheesta enemmän kolumnissa SONK:n sivuilla. Erityiskiitos Joonatan Virtaselle tekstin kommentoinnista.
3 comments:
Sosialidemokraattinen puolue aloitti luokkapuolueena, "oikeana porletaaripuolueena" kuten agitaattori Puntarpää Kiannon Punaisessa viivassa riemastuttavasti vaahtoaa. Myöhemmin siitä kehkeytyi suuri, jossain määrin koko kansan puolue. Kansa on jälleenrakennuksen, 70-luvun suurten ikäluokkien radikalismin ja 80-90-lukujen hiljaisen konsensuksen jälkeen aivan ratkaisevasti heterogeenistynyt. Missä nykyään työväenluokka loppuu ja keskiluokka alkaa? Ei aavistustakaan. Jäljellä on suuri jokseenkin hyvinvoiva suomalaisten massa, joka omaa sosialidemokraattisia arvoja mutta äänestää mediaseksikästä Kokoomusta tai sen liittolaisia.
Erikoista, että olemme tavallaan onnistuneet murtamaan luokkayhteiskunnan mutta samalla yhteiskunnallinen, emansipatorinen tiedostaminen on liuennut kansalaisten käsistä. Pekosen Politiikka urbaanissa betonilähiössä on harmittoman tapaustutkimuksen nahkaan verhottu terävä (ja surullinen) kuvaus siitä, kuinka perinteinen työväenliike on kuihtunut ja melkein kadonnut. Vasemmiston nukkainen mielikuva, mitä osuvasti kuvaat (kuten myös aikaisemmassa tekstissäsi SDP:n imagouudistuksen huutavasta tarpeesta), on se mitä siitä on jäljellä.
Vasemmisto oli ja on, näkemykseni mukaan - nyt puhutaan isoista asioista, mutta on uskallettava puhua - radikaalin valistuksen johdonmukainen jatke. Joskus historian käänteissä vasemmiston piiristä on noussut pysähtyneisyyttä romantisoivia rumia päitä (luddismi, stalinismi) mutta minun mielestäni ne ovat olleet epäolennaisia sivujuonteita. Minusta vasemmiston tosi perintö on modernin projektin peloton ja refleksiivisen kriittinen jatkaminen. Heterogeenisessä Suomessa, missä perinteiset luokkaedut (tai kansa-konsensuskin) ovat pirstaloituneet, vasemmiston on koottava edistystavoitteensa uudestaan universaalin kansalaisuuden, tasa-arvon sekä kanssaihmisten solidaarisen auttamisen lipun alle. Sama pätee jossain määrin, tai ainakin pian, koko maailmaan.
Loppuun on vielä siteerattava Horkheimeria, kun sitaatti äskettäin osui silmään:
Filosofian todellinen yhteiskunnallinen funktio on olemassa olevan kritiikissä. Se ei tarkoita mitään pinnallista yksittäisten ideoiden tai olosuhteiden moitiskelua, jossa filosofi olisi vain omituinen ilmestys... ...Kritiikin varsinainen päämäärä on estää se, että ihmiset hukkaavat itsensä niihin ajattelumalleihin ja käyttäytymistapoihin, joita yhteiskunta nykyisessä muodossaan heille syöttää.
Edelleen terävää kommentointia, Joonatan!
Yhteiskunta ja konteksti ovat muuttuneet, mutta esimerkiksi seuraava Ylen uutinen kuvaa mielestäni sitä, että suomalaisten arvot ovat yhä kohdallaan:
Nuoriso huolissaan ilmastosta, väkivallasta ja välinpitämättömyydestä
Lapset ja nuoret ovat varsin huolissaan itseensä ja ympäristöönsä kohdistuvista uhista. Suosikin teettämän nuorisotutkimuksen mukaan 12 - 20-vuotiaita huolettavat erityisesti ilmaston muutos, väkivalta ja arvojen koventumiseen liittyvä välinpitämättömyys.
Mielestäni tällaisilla, siis kyselyyn vastanneilla, ihmisillä on potentiaalia ymmärtää universaalin kansalaisuuden tai solidaarisuuden merkitys. SDP:n agendan kehittäminen ei luonnollisestikaan saa tarkoittaa sitä, että unohdamme lähellä tapahtuvat asiat, vaan voimme vaikuttaa yhtäaikaisesti lähellä ja kaukana. Vaikka Suomi on kehittynyt ja voidaan todeta, että meillä menee varsin hyvin, niin silti osalla ihmisistä asiat ovat aikaisempaa huonommin. Jos ennen oli pulaa ruuasta, nyt kärsitään työuupumuksesta ja henkisistä paineista. SDP:n kannatuksen kohdalla kysymys on paljolti ihmisten poliittisesta lukutaidosta ja kritiikittömyydestä. Mainitsemasi luokkapuolue oli ideana helppo ymmärtää. Nykyistä tilannetta on taas vaikeampi hahmottaa.
Tähän on kirjoitettava vielä mainitsemastasi Kyösti Pekosen mainiosta ja nerokkaan selkeästä teoksesta Politiikka urbaanissa betonilähiössä, jota voin suositella kaikille. Suomi on siis jakautunut entistä selvemmin ”menestyjiin” ja ”häviäjiin”, rikkaisiin alueisiin ja ghettoutumisvaarassa oleviin betonilähiöihin. Tähän aiheeseen liittyen kirjoitan enemmän täällä:
http://pekkakomu.blogspot.com/2006/12/kelkka-ja-miten-siit-pudotaan.html
Täytyy myöntää, että SDP:n tehtävä ei ole helppo. Sen pitäisi yhtäaikaisesti auttaa betonilähiön pitkäaikaistyöttömiä, tukea yhteiskunnan tukipilareita ja menestyneitä, auttaa ihmisiä työuupumuksessa ja lopulta pelastaa maailma. Kuulostaa miltei Hollywood-materiaalilta, mutta tehtävä ei ole mahdoton. SDP:n tulee säilyttää roolinsa yleispuolueena ja vastata kaikkiin edellä mainittuihin haasteisiin. Kun toimimme, toimivat myös ihmiset.
Äskeisen kommentin linkki ei toiminut, eikä näkynyt, joten tässä se kokonaisuudessaan:
pekkakomu.blogspot.com/2006/12/
kelkka-ja-miten-siit-pudotaan.html
Tuonkin joutuu kopioimaan kahdessa eri osassa. Pahoitteluni siitä.
Post a Comment