Sunday, April 22, 2007

Clinton ja Rice - presidenttipelin haastajat

Kaksi naista seisoo ryhdikkäästi jakkupuvut päällä ja hymyilee tottuneesti medialle. Kummatkin ovat tuttuja lehdistä, televisiosta ja muista viestimistä. He ovat Yhdysvaltain ja koko maailman vaikutusvaltaisimpia naisia. Salamavalot häikäisevät heidän silmänsä, mutta hymy ei hyydy. Syy siihen on selvä: tulevaisuudessa maailman vaikutusvaltaisemman ihmisen, Yhdysvaltain presidentin, työhuoneen ovet saattavat avautua myös naiselle. Demokraattien Nancy Pelosi näytti jo suuntaa aloittaessaan ensimmäisenä naisena edustajainhuoneen puhemiehenä.

Republikaani Condoleezza Rice 53, on Yhdysvaltain ulkoministeri ja urheiluhullu. Aamuisin Rice pistää itsensä aluksi tiukkaan vatsalihastreeniin ja rääkkää lopulta mittavasti koko kroppaansa. Turhaan häntä ei kutsuta Valkoisen talon haukaksi, sillä Rice oli yksi terrorismin vastaisen sodan ja Irakin operaation arkkitehdeistä. Voisi sanoa, että Rice on ollut nuoruudessaan varsin erilainen persoona kuin nykyään. Entisestä Vietnamin sodan vastustajasta ja demokraatista on tullut yksi neokonservatiivisen Bushin hallinnon ja Republikaanisen puolueen keskeisemmistä hahmoista. Ilmeisesti puolueen vaihdon syyn taustalla olivat mustaihoisten vaikeat olot Alabamassa ja pettymys demokraattipresidentti Jimmy Carterin ulkopolitiikkaan.

Condi, kuten ystävät häntä kutsuvat, on Bushin lähipiiriä ja perhetuttu vuosien takaa. Hän on aina tukenut Bushien perhettä ja ymmärtänyt, miten ruokkivaa kättä tulee kohdella. Valkoisessa talossa on taas ymmärretty, kuinka tärkeä sujuvaa venäjää, hyvää saksaa, ranskaa ja espanjaa puhuva Stanfordin professori Rice on heille. Vahvan voimapolitiikan kannattajana hänen ei ole myöskään tarvinnut esittää kameleonttia Bushin kabinetissa.

Tuntuu siltä, että Condoleezza Rice on koko ikänsä valmistellut itseään siihen tehtävään, jossa hän nyt on. Hän on tehnyt töitä määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti, ja on kääntänyt rotusyrjityn aseman voitokseen. Itse asiassa hänen ihonvärinsä on sopinut täydellisesti puolueelle, joka pyrkii karistamaan itsestään punaniskaimagoaan. Ricea on toisaalta kritisoitu siitä, että hänellä ei ole kunnon yhteyksiä tummaihoisiin, eikä hänen politiikkansa auta heitä. Konservatiivisen ja lähes puritaanisen Ricen miltei ainoa inhimillinen puoli näyttää olevan romanssikohu Kanadan ulkoministeri Peter McKayn kanssa. Omaa perhettä hän ei ole perustanut – politiikka ja työ on ajanut aina edelle.

Hillary Rodham Clinton 60, puolestaan tunnetaan parhaiten Yhdysvaltain entisen presidentin William ”Bill” Clintonin vaimona. New Yorkin osavaltion senaattori Clinton päätti voitokkaan vaalijuhlansa viime syksynä kappaleeseen You ain’t seen nothing yet, joten häneltä osaa odottaa paukkuja myös tulevaisuudessa. Julkisuudessa Clinton tunnettiin Bill Clintonin kaudella vahvana puolisona (first lady), joka käytti paljon valtaa Valkoisessa talossa unohtamatta Lewinsky-skandaalin rouva Clintonille tuomia sympatiapisteitä.

Hillary Clinton onnistui hyödyntämään miehensä presidenttikausia oman poliittisen uransa näkökulmasta. Viime vuoden senaattorikampanjassa hänen vaalibudjettinsa oli 36 miljoonaa dollaria, joka oli samalla suurin vaalintaan käytetty summa koko maassa. Vaikuttaa siltä, että osa demokraateista hiljalleen järjestäytyy Clintonin taakse. Toisaalta moni puolueen kannattajista on ärsyyntynyt Clintonin ehkä turhakin laskelmoivaan politiikkaan. Ainakin Barack Obama lähtee haastamaan Clintonia vahvasti. Olemmehan saaneet jo lukea demokraattien sisäisistä lokakampanjoista. Ongelmallista on myös vallan kasaantuminen muutamalle perheelle, kuten nyt Busheille ja mahdollisesti Clintoneille. Osa ihmisistä äänestää sitä vastaan.

Epäilemättä sekä Clinton että Rice haluaisivat voittaa Yhdysvaltain presidentin vaalit, mutta ensimmäisellä on jälkimmäiseen verrattuna paljon paremmat mahdollisuudet toteuttaa unelmansa. Vaikein koitos on selvitä ensin puolueensa esivaalista varsinaiseksi presidenttiehdokkaaksi. Republikaanien ehdokkuudesta taistelevat ainakin senaattori John McCain, entinen pormestari Rudy Giuliani, senaattori Sam Brownback, liikemies John H Cox, edustaijanhuoneen jäsenet Duncan Hunter, Ron Paul, Tom Tancredo sekä entiset kuvernöörit Mitt Romney ja Tommy Thompson, jotka kaikki siis ovat miehiä. Ricen mahdollisuudet päästä vuoden 2008 vaalien ehdokkaaksi näyttävät pieniltä, eikä hän ole toistaiseksi edes asettunut esivaaleissa ehdolle.

Demokraateilla samaista ehdokkuutta sen sijaan tavoittelevat Clintonin lisäksi mahdollisesti sellaiset nimet kuin senaattorit Joe Biden, Chirstopher Dodd ja jo mainittu Barack Obama, joka on Senaatin ainoa tummaihoinen jäsen (!), entiset senaattorit John Edwards, Mike Gravel sekä edustajainhuoneen jäsen Dennis Kucinich. John Kerry tyytynee tällä kertaa vain seuraamaan kamppailua sivusta. Wesley Clark ja Albert Gore ovat demokraattien esivaalien mustat hevoset, jotka kaivetaan tarvittaessa naftaliinista.

Saa nähdä, kuinka kauan saamme odottaa ensimmäistä Yhdysvaltain naispresidenttiä. Liberaalin, humaanin ja vastuullisen maailman kannalta Hillary Clinton olisi luonnollisesti parempi valinta kuin Rice, jonka mahdollisuudet ovat myöhemmin, jos koskaan. Joka tapauksessa demokraateilla on nyt erittäin hyvä sauma vallata valkoinen talo, sillä republikaanien vahvin ehdokas McCain on vastatuulessa Irakin politiikkansa vuoksi. Toisaalta McCain on pyrkinyt sanoutumaan irti Bushin politiikasta ja yrittää parhaansa mukaan lähestyä amerikkalaista poliittista keskustaa. Luultavasti New Yorkin entisellä pormestarilla Giulianilla on myös muutama jokerikortti takataskussaan.

Jäämme odottamaan, onko Yhdysvalloilla muutaman vuoden päästä kenties ensimmäinen tummaihoinen tai nainen presidenttinä. Nämä ovat toki vain identiteettejä, eivätkä sinänsä ratkaise Yhdysvaltain paisuvia ongelmia, vaan tarvitsemme hyviä politiikkoja riippumatta siitä, mistä ryhmästä he tulevat. Rajattuun toivelistaani tulevalle Yhdysvaltain presidentille kuuluvat muun muassa seuraavat asiat: neokonservatiivisen politiikan lopettaminen, sotilaallis-taloudellisen kompleksin suitseminen, minimipalkkalain soveltaminen kaikilla aloilla, julkisen terveydenhuollon kehittäminen, protektionistisen (maa)talouspolitiikan heikentäminen, tuliaseiden myynnin rajoittaminen, sosiaalipoliittisten instituutioiden kehittäminen, vakaa sitoutuminen kansainvälisiin ihmisoikeus-sopimuksiin, kansainvälisen sotarikostuomioistuimen tukeminen ja Kioton ilmastosopimuksen hyväksyminen.

2 comments:

AnttiA said...

Itse olen symppaillut Edwardsia.

Oletkos muuten vaikuttanut Lahdessa viime aikoina?

Pekka said...

Edwards on varteenotettava kaveri myös.

Lahdessa vaikutan epäsäännöllisen säännöllisesti. Ollaan yhteyksissä!