Thursday, December 21, 2006

TheFutureSexLoveShow-SexBag ja 7 päivää - katsaus valtavirtaroskajournalismiin

Näin joulun alla on aikaa istua alas ja rentoutua. Ennen kaikkea nyt on aikaa kuluttaa median tuotteita. Nopean katsauksen jälkeen voi todeta, että viihteellistetty valtavirtaroskajournalismi valtaa vauhdilla Suomen joukkoviestimiä. Esimerkiksi radiossa ei enää kuulla, niin usein juontajan valitsemia kappaleita, vaan tilalle on tullut niin sanottu soittolista. Sen tarkoituksena on koota ”kuumimmat hitit” yhdelle listalle, jota soitetaan jatkuvasti edestakaisin. Radiotoimittajat sitten analysoivat, kuinka Justin Timberlake on myös Suomessa niin suosittu, että hän määrittelee mainstreamin uusimmat suuntaukset. Meillä on jo nyt tusinoittain teinibändejä, jotka jäljittelevät Tiberlaken TheFutureSexLoveShow-SexBag -konseptia. Siinä on kaupallista taidetta korville, niin paljon kuin haluaa. Radion pelastus saattaa olla internet, jossa monet amatöörit voivat pyörittää omia kanaviaan ja näin uderground-musiikki saa myös oman estradinsa.

Television tosi-tv ja viihdeuutisten määrä on onneksi vähitellen tasaantunut. Salatut elämät ja maajussit keräävät silti katsojia kuin sieniä sateella. Eniten huolestuttaa kuitenkin suomalaisten viikko- ja iltapäivälehtien taso. Pahimman pohjanoteerauksen vetää 7 päivää -lehti, jonka huonoudella ei näytä olevan rajoja. Tässä kyseisen julkaisun viime numeroiden kansiotsikoita: ”Maajussi-Mia shokissa: koirani sai kuolemantuomion”, ”Suuri pudottaja ryyppäsi ja söi Meksikossa: Ari lihoi 15 kiloa!”, ”Leppilammen polttariputki: kapakkatappelu!”, ”Maajussipaljastus! Katkera ero: Loukattu Anu jätti Jussin!” ”Lost-tähdet esittelevät kotinsa”, ”Matin ja Unelmakämpän Sirpan villi viikonloppu: Viinaa ja seksiä!”, ”Maajussi-morsian ja ex-mies oikeudessa: Et saa viedä lastani, Susanna!”. Kiinnostaako Maajussi-ohjelma todella näin paljon suomalaisia? ”Sika-Harri ja Susanna: Häät ja vauva? Hurjia huhuja!”-otsikko on ehdoton suosikkini. Jos näitä lehtiä lukee, niin on varmaan myös loogista, että silloin tulee katsottua ne tv-ohjelmat, joista jutut kertovat.

Morgan Spurlock teki kaksi vuotta sitten dokumentin nimeltä Super Size Me, jossa hän söi kuukauden ajan pelkkiä Mc Donnald’s ravintolan tuotteita. Tuloksena oli muun muassa huonontuneet veriarvot, painon nousu, unettomuutta ja impotenssia. Mitäpä, jos joku suomalainen tutkiva journalisti tekisi kokeen, jossa hän kuluttaisi ainoastaan niin sanottua ”roskamediaa”. Päivän voisi aloittaa kuuntelemalla esimerkiksi NRJ:n tai Kiss FM:n hittikimaroita (ja mitä näitä nyt on). Aamukahvia juodessa ehtii mukavasti lukea kioskilta haetut päivän Iltasanomat ja Iltalehden. Pääministerin ex-tyttöystävän paljastukset ovat kuitenkin vasta alkuverryttelyä ennen varsinaista koitosta. I-podin kuulokkeet vielä korviin, jotta voi kuunnella Spearsin ja Timberlaken tuotteistettuja sulosointuja samalla, kun päästään itse asiaan. Pöydälle on hyvä asettaa lukuhetkeä varten ensimmäisinä Cosmopolitan, Hymy, Katso, Oho, Alibi ja viimeisenä lehtien todellinen meskaliini 7 päivää –lehti.

Illalla tämän tieteelle itsensä uhranneen toimittajan hyvä katsoa ensin videolta jakso esimerkiksi seuraavia ohjelmia: mikä tahansa 4D-dokumentti, Kauniit ja rohkeat, Vaimot vaihtoon, Miljonääri Jussi, Nörtti ja kaunotar, Unelmakämppä, Maajussille morsian ja Big Brother. Näillä eväillä on koehenkilö valmentanut itsensä sellaiseen kuntoon, että selviää tiukimmastakin työpaikan kahvipöytäkeskustelusta naarmuitta. Mitkä mahtavat olla muut tulokset ja oireet? Spurlock toipui omasta kokeestaan vaimonsa laittamalla kasviruualla. Roskamediatestiin osallistuvalle suosittelen ensimmäiselle palautumisviikolle Speden spelien katsomista videolta ja Seuran lukemista. Toiselle viikolle kannattaa suunnitella jo haasteellisempaa ja älykkyyttä vaativaa ohjelmaa: esimerkiksi Kotikadun uusintoja.

Kysymys lienee, tuottaako media sitä, mitä ihmiset haluavat vai päättääkö se ihmisten puolesta, mitä tuotetaan. Kun 7-päivää lehti kustantaa Matti Nykäselle ryyppyloman etelään, niin vastaus on varsin selvä: media rakentaa maailmansa. ”Kuvat yksinoikeudella. Skandaali!” – kirkuu keltamusta otsikko lööpeissä. Jos televisiokanavan primetimeen laitetaan kauniita ja rohkeita, niin niitä todennäköisesti myös katsotaan. Kun justineille puetaan päälle futuresexloveshow-vermeet ja mainonta kohdennetaan identiteettiään etsiville teineille, niin niiden levyjä ja artistien suosimaa muotia ostetaan. Arvoitukseksi on jäänyt, miksi joku tuhlaa rahaansa television chatti-ohjelmiin, kun niin monella on kuitenkin pääsy internettiin. ”Oonks mä eka?”

2 comments:

Riikka K. said...

Niinhän se on, että Seiska edustaa Suomessa alinta journalismin kastia. Säälittävää miten kukaan ei edes kehtaa seisoa nimettömien roskajuttujen takana ja lukijoiden lähettämiä perättömiä huhuja julkaistaan selkärangattomasti. Miten ihmeessä mikään itseään kunnioittava lehti saattaa julkaista täysin mutu-tuntuman pohjalta räikeitä väitteitä? Ja kansa tyytyväisenä lukee näitä sepityksiä, vaikka kukaanhan ei "oikeasti" kyseistä lehteä lue.

Vielä jotakin soittolistoista. Nehän ovat puhtaasti kaupalliselta pohjalta rakentunut ilmiö. Kanavia pyritään profiloimaan mainostajia varten. Musiikkitarjonta on oiva väline mainostajalle kohderyhmää mietittäessä ja soittolista avittaa tässä tarkoituksessa. Sopii kysyä miksi ihmeessä myös Yleisradio käyttää soittolistoja ainakin YleX:llä!

Pekka said...

Käsittääkseni Seiskan toimittaja Kai Meriläinen on journalismiopiskelijoiden keskuudessa jo käsite - elävä esimerkki siitä, kun toimittaja on rikkonut rajansa ja myynyt etiikkansa lehdelle. Hän on Matti Nykäsen "luottotoimittaja", joka saalistaa skandaalijuttuja viikosta toiseen.

Tilalle pitäisi yksinkertaisesti saada laadukkaampaa materiaalia, joka kiinnostaisi yleisöä. Paremman sisällöntuottamisen ei pitäisi olla ongelma, mutta sille pitäisi olla myös lukijoita Seiskan tyyppisestä kohderyhmästä. Luulisi kuitenkin, että tässä olisi nykyisessä tilanteessa jollekin kustantajalle markkinarakoa. Esimerkiksi amerikkalainen Rolling Stone-lehti kirjoittaa populaareista ilmiöistä oivaltavasti ja sekoittaa mukaan vakavia aineksia aina politiikasta filosofiseen pohdiskeluun. Rumba ja Soundi eivät aivan vastaa tällaista journalismin helmeä, mutta ehkä niitä voisi yrittää kehittää.