Thursday, December 14, 2006

Hämärää toimintaa

Kerrotaan, että Elvis elää ja ihminen ei ole käynyt koskaan kuussa. Jotkut uskovat siihen, että Yhdysvaltain armeija saa aseistuksensa avaruusolennoilta. Toiset taas kuvittelevat, että Hitler onnistui pakenemaan Argentiinaan ja elelee siellä vieläkin viljellen maata. Yleensä tällaiset absurdit salaliittoteoriat ovat yksittäisten, ehkä myös hieman yksinkertaisten, ihmisten kuvitelmaa. Iranissa asiat ovat kuitenkin toisin. Siellä on pidetty nyt valtion johdolla konferenssia, jossa pyritään kiistämään holokausti. Paikalle on kutsuttu muun muassa David Duke, Ku Klux Klaanin entinen johtaja Yhdysvalloista, kertomaan näkemyksiään asiasta. Olisipa mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa, kun siellä vakavalla naamalla perustellaan näitä väitettyjä historiankirjoituksen virheitä.

Ensisilmäyksellä vaikuttaa siltä, että Irania ei kiinnosta lainkaan, mitä siitä ajatellaan muualla maailmassa. Iranilla on kuitenkin todennäköisesti tarkat suunnitelmat ja tavoitteet toimilleen. Tarkoituksena lienee provokaation kylväminen ja jatkuvan uhkan ylläpitäminen Israelille ja sen liittolaiselle Yhdysvalloille – Iranhan on ilmoittanut haluavansa pyyhkiä sionismin ja Israelin pois maailmankartalta. Ei muuten kuulosta kovin mukavalta diplomatialta. Iran on julkisesti selitellyt konferenssia sillä, että Euroopassakin saa piirtää pilakuvia Muhammedista, niin heillä on täysi oikeus tehdä mitä vain sananvapauden nimissä.

Olen aikaisemmin tässä blogissa käsitellyt sananvapautta ja sen roolia yhteiskunnassamme. Se on varsin monimutkainen käsite, mutta todettakoon, että sitä ei ainakaan saisi käyttää väärin. Iran on varsin diktatuurinen maa, jossa ei ole todellista sananvapautta, sukupuoltenvälistä tasa-arvoa tai vapaita vaaleja ja edustuksellista demokratiaa. En väitä, että luettelemani arvot olisivat absoluuttisia ja, että jokaisen maan tulisi toteuttaa niitä samalla tavalla kuin Suomessa. Sen sijaan haluan varoittaa Iranin provokaatiosta: älkäämme menkö lankaan. Iran haluaa käyttää hyväkseen eurooppalaista avointa yhteiskuntaa ja sen sananvapautta. Iran pyrkii tukemaan omia preferenssejään ärsyttämällä muita ja lisäämällä vastakkainasettelua Lähi-Idässä. Meidän ei tarvitse, eikä kannata, hyväksyä Iranin valehtelua sananvapauden nimissä.

Muhammed-pilakuvat osoittivat huonoa makua ja niiden julkaiseminen tanskalaisessa sanomalehdessä oli mielestäni virhe. Iran näyttää silti voittavan huonoudessa, sillä yhden tiedotusvälineen sijaan holokaustia on kiistämässä koko valtiokoneisto. Tällä väitteellä Iran hakeutuu Neuvostoliiton ja kansallissosialistisen Saksan kaltaisten valtioiden joukkoon, joista ensimmäinen muun muassa väitti suomalaisten televisiomainosten olevan propagandaa ja jälkimmäinen piti tummaihoisia ali-ihmisinä.

Helppohan Mahmoud Ahmadinejadin on väittää juutalaisten joukkotuhoa valheeksi Iranissa, jossa oppositio ei juuri häntä häiritse. Olisi kutkuttavaa nähdä hänet vaikka suomalaisen koululuokan kolmetuntisessa tentissä, jonka aihe olisi sama kuin nyt Teheranin konferenssissa. Kontekstin vaihtuessa Ahmadinejad joutuisi koville. Viereisessä luokassa Israelin pääministeri saisi vastailla kysymyksiin heidän ydinaseestaan ja siitä miten se edistää maailman rauhaa.

3 comments:

satukonttinen said...

Tuntuu oudolta, että nykyäänkin vielä voidaan ihan avoimesti ja virallisesti laukoa mitä sattuu.. Iranissa on suurin osa kuitenkin ihan normaaleita, tavallisia ihmisiä, jotka tietää ja ymmärtää, miten asia on todellisuudessa.. Eikä kukaan puutu mitenkään.. Onkohan Irania edes olemassakaan...

Pekka said...

Nostat tärkeän asian esille Satu. Niihän se on, että esimerkiksi kaikki iranilaiset ja israelilaiset ovat niin normaaleja kuin ihminen voi olla. Luulempa, että ihmiset ovat kulttuurista riippumatta pohjimmiltaan hyvin samanlaisia joka puolella maapalloa.

Yhden teorian mukaan edustukselliset demokratiat eivät käy sotia keskenään (Democratic Peace theory). En ole täysin vakuuttunut sen aukottomuudesta, mutta jotain totuuden siementä siinä on. Yksi Iranin ongelmista on nimenomaan sen hallintomuodossa, joka on autokraattinen: siellä ei kysytä, mitä mieltä kansa on.

Toisaalta voisi väittää, että näennäinen demokratia on pahinta demokratiaa, sillä silloin autokraattiset teot voi oikeutta kansan tahdon nimissä. Tällaista demokratiavajausta on havaittavissa esimerkiksi sekä Venäjällä ja Yhdysvalloissa.

Iran on olemassa valtiollisena toimijana -sellaisena kuin se näyttäytyy meille sanana ja käsitteenä. Omille kansalaisilleen Iran on varmasti jotain muuta: luultavasti rakas paikka. Mutta totta, mitä kysyt ei noin antisemitististä Irania varmaan ole kuin sen johtajien suunnitelmissa.

Pekka said...

Iran-aiheesta kiinnostuneille: Erityistutkija pohtii Yhdysvaltojen mahdollista hyökkäystä Iraniin täällä http://maksuttapuistoon.blogspot.com/2006/12/sixty-fifty-eli-hykkk-yhdysvallat.html

Erittäin mielenkiintoista oli mm. hänen spekulaationsa Iranin opposition toiminnasta: "Mielenosoituksia on, kuten juuri hetki sitten kun iranilaiset opiskelijat keskeyttivät Iranin presidentin Ahmadinejadin puheen ja polttivat tämän kuvia. Iran on kuitenkin etnisesti ja uskonnollisesti yhtenäinen ja kansalliselta itsetunnoltaan aivan liian vahva valtio, että ulkopuolisen tahon aloittama hyökkäys (käytännössä valloitussota) saisi sympatioita puolelleen, päin vastoin."

Toivottavasti mahdollinen sota pystytään välttämään.