Monday, August 21, 2006

Liikenteen globaaleista ongelmista

Mitä tapahtuu, jos kaikki kiinalaiset päättävät ostaa auton, kun siihen rahallisesti pystyvät? Entä, kun perässä seuraavat Intia ja Indonesia. Kiinassa on 1,6 miljardia ihmistä, Intiassa noin miljardi ja Indonesiassakin kunnioitettavat 241 miljoonaa ihmistä. Näyttäisi siltä, että nämä kolme aluetta ovat myös maailmantaloudessa nousussa ja niiden autojen määrä tulee räjähtämään.

Juuri tällaisissa asioissa maailma ja ihmisen elämän monimutkaisuus näyttää kasvonsa. Suomessa on varsin normaalia, että ajaa omalla autolla. Toisin sanoen nauttii rikkaan teollistuneen yhteiskunnan hedelmistä, joista ei köyhimmillä maailman alueilla osata unelmoidakaan. Yksi auton käytön suurimpia ongelmia on ympäristön rasittaminen valmistusprosessin saasteilla ja myöhemmin kulkuneuvon pakokaasuilla. Se, mikä on meille itsestäänselvyys on toiselle kaukainen unelma.

Jo nyt Itä-Aasia on niin saastunut, että hengittäminen Shanghain keskustassa vastaa päivässä yhden tupakka-askin polttamista. Autojen määrän lisääntyessä lisääntyvät myös saasteet. Mutta mielestäni ei ole mitenkään perusteltua, että me rikkaat eurooppalaiset sanoisimme, että te aasialaiset ette saa käyttää autoja, koska ne saastuttavat liikaa, vaikka olemme itse ajelleet niillä sata vuotta. Vaikea on myös tilanne, jossa Eurooppa toteaa, että autot saastuttavat niin paljon, että vähennetään käyttöä sekä Euroopassa ja Aasiassa. Esimerkiksi kiinalaiset voisivat todeta siihen, että nyt on meidän vuoro käyttää näitä sata vuotta ja te voitte vaikka kävellä sillä välin - sen jälkeen voidaan olla sitten kummatkin käyttämättä autoja.

Ylläkuvattu ei tietenkään ole millään muotoa reaalinen keskustelu asiasta, mutta se osoittaa aiheen perusteissa olevista ongelmista. Yksi ratkaisu tilanteeseen voisi olla teknologian tai vaihtoehtoisen energialähteen kehitys sellaiseksi, että saasteita ei muodostuisi nykyisenlaisesti. Toinen vaihtoehto on yksityisautojen käytön vähentäminen ja julkisen liikenteen suosiminen, jolloin ei vähennettäisi liikkuvien ihmisten määrää, vaan ainoastaan ajoneuvojen. Ikävä kyllä suomalaiset poliitikot eivät juuri suosi tätä vaihtoehtoa. Bussin kertalippu maksaa Turussa ja Tampereella 2,00€, Helsingissä 2,20€, Lahdessa 2,60-3,00 €, Kuopiossa ja Oulussa 2,60€, Jyväskylässä 2,60-5,20€. Itse asiassa linja-autolla liikkuminen ilman sarjalippua on niin kallista, että kolmen tai viimeistään neljän ihmisen saattaa olla edullisempaa kulkea taksilla. Suhteutettuna edelliseen tuntuu käsittämättömältä, että yksityisautoilun luvatussa maassa Yhdysvalloissa, maksoin Seattlessa 1,70 dollaria 15 kilometrin matkalta ja lisäksi ydinkeskustan bussiliikenne oli ilmaista!

Kehittynyt yhteiskuntarakenteemme edellyttää jossain määrin autojen käyttöä ja joillakin Suomen syrjäisillä alueilla yksityisauto on miltei ainoa ratkaisu dynaamisen elämän ylläpitämiseen. Joillekin taas autolla ajaminen on intohimo ja nautinto –siis harrastus siinä missä moni muukin. Kuitenkin ottaen huomioon motorisoidun liikenteen ja saasteiden globaalin tilanteen, niin tulisi julkista liikennettä tukea yhä vahvemmin. Konkreettinen politiikkavaihtoehto olisi bussilippujen valtiollinen subventio ja väestökeskittymillä uusien julkisen liikenteen ratkaisujen innovointi, kuten Helsingissä metron laajennus. Myös junaliikennettä tulee kehittää ja tukea vahvasti. Autojen ja bensiinin haittavero taas on monessa suhteessa perusteltua. Tosin nykyisessä tilanteessa, jossa sekä bensiinin että julkisen liikenteen hinta on korkea on vaikea liikkua edullisesti. Ongelmalliseksi asian tekee osittain juuri bensiinin hinta, jolloin myös julkisen sektorin subventiokustannukset kasvavat. Tällaiseen investointiin pitää silti olla valtiolla visio ja varaa toteuttaa tarvittavat tuet.

Bensiinin hinnalla on olemassa myös teoreettinen kipurajansa, jonka jälkeen Suomen talous kärsii siitä, että ihmisillä ei ole varaa matkustaa. Tällaisessa taloudellis-historiallis-ekologisessa kontekstissa sellaisen postmodernin demokratian, kuten esimerkiksi Suomen, on mietittävä julkisen ja yksityisen liikenteen järjestämistä niin, että se tukisi yhtäällä globaaleja ympäristön suojelemiseen tähtääviä periaatteita ja toisaalla säilyttäisi yksilön kannalta järkevältä vaikuttavia vaihtoehtoja liikkumiseen. Hankalaksi tällaisen politiikan myymisen tekee osittain se, että suomalainen ja kiinalainen eivät näe toisiaan. Suomalainen saattaa ajatella, että mitä väliä minun autollani tai sen saasteilla on viiden miljoonan ihmisen valtiossa suhteessa 1,6 miljardin ihmisen maahan. Vähintään yhtä vaikeaa on yhden kiinalaisen ymmärtää rikkaan länsimaan vaatimuksia ympäristön suojelusta, kun teollisuusmaiden varallisuus johtuu pitkälti tuotannosta, joka on saastuttanut ympäristöä tehokkaasti ainakin sen sata vuotta.

7 comments:

Anonymous said...

Siellä, missä julkisen liikenteen tehokas käyttö olisi järkevää ei useinkaan ole varaa rakentaa kattavaa julkisen liikenteen varaan perustuvaa liikennejärjestelmää ja siellä, missä vastaavanlaiseen investointiin olisi periaatteessa varaa, niin väestöpohja on usein liaan kapea. Julkinen liikenne tarvitseekin toimiakseen laajan väestöpohjan suhteellisen tiheästi asutulla alueella, jolloin siitä muodostuu palveluiden tarjoajille taloudellisesti kannattavaa sekä ekologisesti ja logistisesti kestävää.

Nykyään taloudellisesti kannattavan toiminnan ei tarvitse perustua luonnonvarojen kestämättömään käyttöön, vaan ekologisesti kestävä toiminta kohtaa yhä usemmin myös taloudellisesti kannattavat ratkaisut. Vihreä teknologia on yksi tulevaisuuden avainsanoista esimerkiksi Kiinan tapaisissa valtavan teollisen kehityksen omaavissa maissa.

Yhä useampi teollisuuden yritys on havainnut tämän alati kasvavan trendin, joka tarjoaa esimerkiksi Suomen kaltaiselle korkean osaamisen varaan perustuvalle valtiolle loistavat edellytykset ottaa johtava asema tutkimus -ja tuotekehittelyssä koskien vihreää tuotekehittelyä.

Jos Kiinan, Intian tai Indonesian tapaiset valtavasti kasvavat taloudet pystyisivät hyödyntämään laajemmin vihreää teknologiaa, koko maailmaa voisi säästyä "etelän" teollisuuden vallankumouksen ympäristötuhoilta.

Köyhyys ja ympäristöongelmat ovat keskenään symbioottisessa suhteessa, jolloin toisen ongelman pahentuminen pahentaa myös toista. Sama tapahtuu myös kääntäen, jolloin maailman suurimpaan ympäristöongelmaan eli köyhyyteen kyettäisiin vaikuttamaan myös ympäristöpoliittisten toimintojen kautta.


-Ajatuksen virtaa 2. minuutin ajalta, park park.

Pekka said...

Kyllä, Suomella on tässä kohtaa mahdollisuus toimia tärkeällä maailmanpolitiikan sektorilla eli ympäristöteknologiaklusterilla. Niin sanottu vihreä teknologia on todellakin kasvava trendi, johon tällaisen jo korkeaan teknoligaan erikoistuneen maan kuten Suomen kannattaa perehtyä. Nyt on osittain mahdollisuus yhdistää taloudellinen kannattavuus ja vihreiden arvojen edistäminen yhtäaikaa. Tuottamalla ympäristöteknologiaa Suomi työllistää täällä ihmisiä ja auttaa esimerkiksi Kiinassa saasteiden keskellä olevia.

Ympäristöteknologian tuottaminen ja myyminen on myös sillä tavalla ovela tapa poliittisten tavoitteiden ajamiseksi, että se kiertää muutamia "suoran politiikan" ongelmia. Kiina elää jonkinlaista post-kommunistista aikaa ja on erittäin kiinnostunut joistakin markkinatalouden muodoista. Raha ratkaisee tässä suhteessa siten, että se on Kiinan intressien mukaista. Osiltaan Kiinan talouskasvu on perustunut huolimattomaan jätteiden tai saasteiden käsittelyyn. Nyt Aasian mailla on mahdollisuus nähdä ympäristön parantaminen taloudellisen näkökulman kautta, joka saattaa olla parempi keino eurooppalaisten tavoitteiden saavuttamiseksi kuin esimerkiksi pakotteiden käyttäminen.

Ympäristön tila on asia, joka on jokaisen maailman maan ongelma ja haaste. Ratkaisun esteenä ei saa olla se, että teollisuusmaat eivät kuuntele kehitysmaita, vaan tässä kohtaa intresseissä on yhtäläisyyksiä. Huolestuttavaa on pikemminkin se, että maailman rikkain maa Yhdysvallat ei ole kovinkaan kiinnostunut ympäristön suojelusta.

Anonymous said...

Hyvänä esimerkkinä Suomen ja Kiinan välisestä yhteistyöstä ympäristöteknologian saralla oli jokin aika sitten solmittu yhteistyösopimus Pekingin olympialaisten kisakylän jätehuoltojärjestemästä. Suomalainen yritys voitti tarjouskilpailun jätteidenhoitojärjestelmästä, joka otetaan käyttöön ainakin yhdessä kiinalaisessa asuntokompleksissa Pekingin olympiakylässä.

Kiina on, kuten sanoitkin, erittäin kiinnostunut ns. vihreästä teknologiasta, etenkin kun se kykenee kustannustehokkaasti kiillottamaan omaa mainettaan maailmalla. Peking pyrkii myös nostamaan profiiliaan vihreänä kaupunkina, mutta realistisesti sanottonuna sen vihreys perustuu lähinnä uutiskynnyksen ylittämiseen yksittäisissä hankkeissa.

Kiina tulee olemaan joka tapauksessa yksi merkittävä teollistuva valtio, joka tulee investoimaan suunnattomasti kustannustehokkaaseen jätehuoltoon ja muuhun ympäristöteknologiaan.

Pekka said...

Varmasti erityisesti näin aluksi Peking ja Kiina haluavat pestä kasvojaan ja edistää ympäristöteknologian vientiä sen takia. Mutta toisaalta jos tämä on se tapa millä voimme vähentää saasteita, niin tästä pitää aloittaa. Loistavan tilaisuuden tällaiseen lähentymiseen antaa btw. ASEM-kokous ensi syksynä Suomessa.

Jukka Torikka said...

Hyvä kirjoitus,

Suomalaisessa liikennepolitiikassa ei tosiaan tunnuta ajattelevan globaalisti. Pikemminkin muu maailma ajatellaan tyhjiönä, jolla ei ole muuta virkaa, kuin imeä meidän päästöjämme.

Yksityisautoilukeskeisestä liikennepolitiikasta keskustellessa esitettävät argumentit ovat usein naurettavan naiiveja. Me kaikki tiedämme, ettei ilmakehämme kestä edes nykyisiä päästöjä, saati päästöjen kasvun jatkumista. Silti monet jatkavat yksityisautolilua, vaikka tietävät, että pitkällä aikavälillä se johtaa erittäin vakaviin ilmasto-ongelmiin ja elinolosuhteiden romahtamiseen. Omaa egoistista toimintaa puolustellaan sanoen "Minusta omalla autolla ajaminen on paljon kätevämpää".

Suhtautuisin myös erittäin skeptisesti tuon puhutun vihreän teknologian siunauksellisuuteen. Olemme nyt tilanteessa, jossa meidän tulee ehdottomasti karsia kulutustamme ympäristön suojelemiseksi. Vihreän teknologian markkinamiehet taas toitottavat, ettei mitään tarvitse tehdä ja voimme jatkaa samalla linjalla. Teknologia korjaa kyllä kaiken ihan kohta. Tietysti toivon, että näin olisi, mutta minusta se näyttää liian helpolta deus ex machina- ratkaisulta.

Mainitsit myös oman auton välttämättömyyden dynaamisen elämän ylläpitämiseen syrjäseudulla. Minusta tuo on lähinnä näiden syrjäseudun asukkaiden hokema, josta on tullut tarpeeksi toistettuna virallinen totuus. Vielä 70-luvulle astihan syrjäseuduillakin liikkui kattava linja-autoverkosto. Tämä verkosto kuitenkin kuihtui, kun 70-luvulla maanviljelijöitä tuettiin jo niin tuntuvasti, että he pystyivät ostamaan omat autot. Yllättäen tämä johti julkisen liikenteen purkamiseen. Suomi siis valitsi öljykriisin aikaan politiikan, jolla energiataloudellinen julkinen liikenne ajettiin maaseudulta alas ja korvattiin julkisin varoin rahoitetuilla yksityisautoilla. Eikä maaseudun dynamiikka ole tainnut oleellisesti parantua vaikka 60-luvulta 2000-luvulle.

Uusia, aggressiivisia panostuksia julkiseen liikenteeseen siis tarvitaan ja entistä tuntuvampia rajoituksia ja haittaveroja yksityisautoilulle. Ja niitä tarvitaan nyt.

Pekka said...

Kiitokset kommenteista.

Olen joistakin detaljeista hieman eri mieltä, mutta itse asiasta eli julkisen liikenteen tukemisesta täysin samaa mieltä. Isoja päätöksiä ympäristön suojelemiseksi tarvitaan välittömästi.

Täällä noin kaksikymmentä miljoonaa ihmistä vilistää pitkin Shanghain katuja, jotka ovat raskaan savun ja usvan peittämät. Hölmistys on suuri, kun aurinko ei häikäise, vaan se pilkottaa saastepilven takaa. Tilanne oli kuulemma aikaisemmin vielä pahempi, kun asuntoja lämmitettiin hiilellä. Silloin kurkut keuhkot täyttyivät mustalla moskalla, jota sai lopun ikäänsä yskiä pois. Helppoa ei ole nytkään – arviolta 300 000 kiinalaista kuolee saasteiden seurauksina. Luku olisi paljon suurempi, jos siihen osattaisiin laskea kaikki päästöistä koituvat sairaudet.

Saimaan rantaa katsellessa ei tulisi heti mieleen, että ihminen saattaa tuhota itsensä liialla tuotannolla ja saastuttamisella. Shanghaissa se on ensimmäinen ajatus päässä. Ahneus ja valtava volyymi ovat paha yhdistelmä. Kiinassa tämä näkyy kommunismin nopeana vaihtumisena julmaan äärikapitalismiin, jossa tuottavuus ja tehokkuus ovat määräävät maksiimit. Ensimmäinen lasi viiniä maistuu aina hyvältä, mutta jos alkoholia iskee suoneen vielä siinä vaiheessa, kun alkoholimyrkytys valtaa kehon, niin kuolema on varma.

Anonymous said...

Luonto ei ole kyllä missään tehnyt niin pahaa virhettä kuin kehittäessään ihmisen, mutta ei se mitään.. Ihminen ajaa itse itsensä tuhoon, ikävä kyllä monta muuta lajia siinä samassa, saastuttamalla ilmaa ja kuormittamalla vesistöjä.. Lopulta, kun kaikki ihmiset ovat kuolleet sukupuuttoon voi luonto alkaa evoluution alusta ja ympäristö toipua.. ihmiset sitä ei varmastikaan tule näkemään, koska luonto ei ole niin tyhmä, että tekisi saman virheen kahdesti.. Minä ainakin haluan uskoa, toivoa ja luottaa, että ihminen ei ole täysin lopullisesti pilannut maapalloa, että toivoa ehkä vielä olisi...