Kevyitä kokoomus-poimintoja
Kokoomuksen Viivi Avellan harjoittelee poliittisen analyysin kirjoittamista. Avellan kuvailee SDP:n varapuheenjohtajaksi ehdolla olevaa Maria Guzenina-Richardsonia seuraavasti. ” MariaG! Kapitalistisen musiikkimaailman 90-luvun jet-set-toimituksen - MusicTV:n seksiä tihkuva juontajakaunotar! Musakanavan tähden Lontoon juhlavuodet, hulppeat gaalajuhlat ja päätähuimaavat palkat ovat nyt menneisyyttä. Siirrytään oikealta vasemmalle, glamourkissasta uhriksi, blondista harmaaksi.” Onko Avellan kateellinen Guzenina-Richardsonille vai ylittikö jälkimmäisen kyky toimia sekä musiikkitelevision juontajana että sosiaalipolitiikan asiantuntijana ensimmäisen ymmärryskyvyn?
Kokoomus näyttää järjestelevän rivejään seuraavia kunnallis- ja eduskuntavaaleja varten. Erityisen silmiinpistävää on ollut, Alexander Stubbin lukiolaisille suunnatun lobbauskierroksen lisäksi, nuorten kokoomusnaisten julkisuuskampanja. Lotta Backlund tekee stand uppia ja esiintyy myös televisiossa. Suvi Lindénin avustajaksi siirtynyt Jaana Pelkonen on tunnettu muun muassa Euroviisujuontajana. Anna Perho muistetaan City-lehden provosoivana, anarkokapitalistisena toimittajana ja Nelosen G-piste-ohjelmasta. Mainittu Viivi Avellan tuskin esittelyjä kaipaa, mutta hän on kunnostautunut esimerkiksi kirjailijana teoksellaan ”Sinkkunaisen käsikirja”. Uusimpana joukkoon on liittynyt ”kokoomuslaisia arvoja periaatteessa aina kannattanut” kevytvihreä Merikukka Forsius. Jos joku segmenttiin osuva nimi jäi välistä tai unohtui, muistuttakaa.
Merikukka Forsius kommentoi loikkaamistaan Kokoomukseen: ”Kokoomuksen tämän päivän arvot vastaavat hyvin omaa arvomaailmaani ja oma arvomaailmani ei ole muuttunut”. Edellinen pistää miettimään, mitkä sitten ovatkaan forsiuslaiset vihreät arvot. Vielä suurempi ja merkittävämpi kysymys on, mitä mahtavat ajatella häntä viime vaaleissa äänestäneet kansalaiset, jotka halusivat tukea vihreitä. Lienee selvää, että vihreät ovat nykyisellään oikealle kallellaan, mikä on miltei huvittavaa, jos miettii vihreän liikkeen syntyhistoriaa.
Vakava keskustelu alue- ja elinkeinopolitiikasta
Politiikka ei kuitenkaan pitäisi tehdä, eikä liioin edustajia valita, pelkän julkisuuskuvan tai medianäkyvyyden perusteella. Poliittisten kantojen tulisi perustua kriittiseen ja tarkkaan harkittuun analyysiin ja ne tulee tarvittaessa perustella hyvin syvällisesti, sillä muuten emme voi tietää millaista yhteiskuntaa kulloisellakin politiikalla rakennetaan.
Suosittelen lämpimästi Jukka Torikan kirjoitusta Alue- ja elinkeinopolitiikkaa ja sitä seurannutta keskustelua erityisesti niille, jotka ovat menettäneet uskonsa politiikkaan ja poliittisten puolueiden eroihin. Keskustelu tuo esiin muun muassa vasemmiston ja oikeiston eriäviä näkemyksiä tulonjaosta, edustuksellisesta demokratiasta, vapaudesta ja valtion suhteesta yksilöön – vaikka kirjoittajat eivät mielipiteillään suoraan edustakaan ko. puolueita, niin klassinen jako oikeiston ja vasemmiston välillä on nähtävissä. Isoimmat erimielisyydet näyttävät koskevan nimenomaan perustavanlaatuisia yhteiskuntafilosofisia kysymyksiä.
Tämän keskustelun ongelmana voidaan pitää sitä, että osallistujat ovat käyneet tällaista debattia jo pitkään, jolloin kyseistä keskustelua käydään ikään kuin isomman keskustelun sisällä. Tällöin uuden lukijan saattaa olla vaikeaa hahmottaa, mihin kukin kulloinkin viittaa ja mitä termeillään tarkoittaa. Vastaan mielelläni näihin mahdollisia epäselvyyksiä kosketteleviin kysymyksiin.
Kommentteja ja keskustelunavauksia voi jättää suoraan Jukan blogiin tai tarpeen mukaan tämän kirjoituksen alle.
14 comments:
Käsitän tämän kirjoituksen yhdeksi tavoitteeksi pyrkimyksen raivata omalle joukolle tilaa ja asemoida vihreät tästä syystä "oikealle", tai ainakin sinne kallellaan oleviksi. Vihreiden syntyhistoria Suomessa toden totta on punainen, joskin puolueessa on pitkään ollut ns. valkokaulussiipi. Se on kylläkin jäänyt villapaita- ja rastasiiven eli punavihreiden jalkoihin.
Puolueen näkyvimmistä hahmoista oikeistolaisuutta saa kaivamalla kaivaa. Puheenjohtajaksi valittu entinen demari Tarja Cronberg on vähintään yhtä vasemmistolainen kuin kuka tahansa muukin demari. Ainakaan lipposlaiseksi häntä ei voi luonnehtia. Villapaitalaisten ikoni, taistolaisnostalgialla ratsastaneen bändin sanoittajana tunnetuksi tullut Anni Sinnemäki on vihreiden toinen keulahahmo. Ei hänestäkään oikein oikeistolaisuutta näe. Europarlamentaarikkona vaikuttava Satu Hassi on tunnettu ex-taistolainen, joka on vaihtanut jäsenkirjaa muttei mielipiteitään.
Yksi Ville Niinistö (jota myöskään en pidä erityisen "oikeistolaisena", vaan pikemminkin maltillisena liberaalina) tai Jyrki Kasvi eivät kokonaisuudessa paina mitään. He ovat minun mielestäni ryhmässään myönteisiä kuriositeetteja, jotka toivottaisin tervetulleiksi Kokoomukseenkin.
Olisin yhtä kaikki kiinnostunut saamaan hiukan lisävalaistusta arviolle, että vihreät olisivat jotenkin oikealle kallellaan. Miten tämä ilmenee?
Jos joku vihreä silloin tällöin loikkaa Kokoomukseen, ei tätä pidä ihmetellä sen enempää kuin muidenkaan puolueiden jäsenten loikkaamista Kokoomukseen. Onhan loikkareita ollut jopa demareista. Kokoomuksella on tällä hetkellä vetovoimaa, kaikesta huolimatta.
Minkähän sortin demari mahdan sitten itse olla, kun käytän kauluspaitoja, shortsimallisia uimahousuja, villapaitoja, t-paitoja ja niitä valkokauluksiakin? Antti hyvä, älä sorru puoluetoverisi Avellanin tasolle retoriikassasi.
Vihreät ovat ainakin nyt hallituksessa olleessaan toteuttaneet oikeistolaista politiikkaa – juuri sellaista politiikkaa, jota he ovat oppositiossa kritisoineet. Esimerkiksi perintöveron poistoa voidaan pitää tällaisena poliittisena tavoitteena. Siksi puolueesta voinee sanoa, että se on porvarihallituksen myötä oikealle kallellaan. Tuskinpa vihreiden kannattajat j a kenttäväki sinänsä ovat linjaansa juurikaan muuttaneet, mutta puolueena toteutettava politiikka on mielestäni muuttunut. Julkisen päivähoidon nollamaksuluokkaa käsittelevässä keskustelussa moni vihreistä oli kyllä säilyttämisen puolella, pisteet heille siitä.
Kirjoituksen tarkoituksena ei ollut hyökätä vihreitä vastaan, vaan avata keskustelua siitä, miten kevyillä aiheilla ja asiakysymyksillä politiikkaa pyritään tekemään. Sellaista taipumusta näyttäisi olevan nyt erityisesti kokoomuksessa – niiden joukossa, jotka eduskunnan ulkopuolella kärkkyvät näkyviä poliittisia tehtäviä. Vai oletko sitten itse tyytyväinen esimerkiksi Avellanin ja Perhon poliittisista ulostuloista?
Myönnetään, että ehkä vielä aiheellisempaa olisi kysyä, mitä keskustan ”julkkiskansanedustajat” Juha Mieto, Markku Uusipaavalniemi, Mikko Alatalo, Tanja Karpela, Risto Autio ja Pertti Salovaara ovat saaneet aikaan. Tilanteen onnettomuuden ymmärtänee paremmin, jos kuvittelee, että edellä mainitut olisivat nykyisen tai seuraavan hallituksen keskustalaiset ministerit.
Valkokaulus- ja villapaitasiivet ovat ihan yleisesti käytössä olevia kielikuvia, jotka ovat mielestäni ihan toimivia, kun vihreiden sisäisiä koulukuntia arvioidaan. Turha noista on saivarrella. Onhan demareissakin, sanotaan nyt vaikkapa sosiaalitanttasiipi (johon kuuluu muitakin kuin sosiaalitanttoja - myös esimerkiksi miehiä), lipposlaiset (joista läheskään kaikki eivät varmaankaan pidä Lipposesta) jne.
Olivatko demarit sitten oikeistolaisia ollessaan hallituksessa poistamassa varallisuusveroa - ehkä. Mutta nythän oppositiossa sitä politiikkaa on helppo kritikoida jälkikäteen. Tämähän on tietenkin eri asia?
Kirjoitit:
Sellaista taipumusta näyttäisi olevan nyt erityisesti kokoomuksessa – niiden joukossa, jotka eduskunnan ulkopuolella kärkkyvät näkyviä poliittisia tehtäviä.
Jos viittaat maisteri Pelkoseen, hänestä käsittääkseni on tulossa eduskunta-avustaja, jollaisten tehtäviin tyypillisesti lukeutuu edustajan vieraiden kierrättäminen turistikierroksilla eduskunnassa ja postimerkkien liimailu kortteihin joulun alla. Se ei ole erityisen "näkyvä" eikä "poliittinen" tehtävä. Melkeinpä kaikki muut viime aikoina esillä olleet puolijulkerot taas ovat lähdössä kunnallisvaaliehdokkaiksi, joka on ehkä vaatimattomin poliittinen tehtävä, jonka suomalaisen formaalin poliittisen järjestelmän piirissä voi ottaa hoitaakseen.
Kysyt:
Vai oletko sitten itse tyytyväinen esimerkiksi Avellanin ja Perhon poliittisista ulostuloista?
Vastaan: Kuka Perho?
Okei, Viivi Avellanin "kissatappelu" toisen lööppikuningattaren eli Maria G:n kanssa olisi voinut minun puolestani jäädä käymättäkin.
Toisaalta tekee mieli hyväntahtoisesti muistuttaa padasta ja kattilasta sekä vaikkapa rakkausrunoilijasta, pettäjäpiispasta ja ex-painijasta eräässäkin melko suuressa eduskuntaryhmässä. Muun kuin poliittisen toiminnan kautta tunnetuiksi tulleita henkilöitä on useimmissa eduskuntaryhmissä, koska heidät on äänestetty sinne.
Pekka, äärimmäisen onnistunut kirjoitus. On suomalaisen demokratian kannalta surullista, ettei oikeisto kykene asiakysymyspohjaiseen vaalikampanjointiin vaan kerta toisensa jälkeen rakentelee menestystään Idols-kisojen logiikalla.
Antti Vesalalle tahdon esittää muutaman kommentin. Pahoitteluni, Pekka, nyt eksymme aiheesta, mutta kommentoin silti.
Itse pidän vihreitä yksiselitteisesti oikeistopuolueena, muun muassa johtuen mainitun liikkeen ilmiömäisen ylimielisestä suhtautumisesta ammattiyhdistysliikettä kohtaan. On totta, että tulopoliittiset kokonaisratkaisut tai muu suomalaiseen työmarkkinapolitiikkaan perinteisesti kuulunut kompromissailu ei ole kovin trendikästä, mutta siinä on silti vasemmistolaisuuden kova ydin. Toisin kuin kirjoituksestasi saattaisi päätellä, vasemmistolaisuuden ei tule olla 1970-luvulta kumpuavan symboliikan imagoshoppailua, vaan sitoutumista yhteiskunnallisen tasa-arvon edistämiseen.
Vasemmistolaisuuden kannalta keskeistä on myös työn merkityksen korostaminen ja toisaalta turvaverkon luominen tarveharkintaisista lähtökohdista - molemmat periaatteita, joiden kanssa vihreiden perustuloajattelu on räikeässä ristiriidassa. Vihreiden yhteiskuntapolitiikan väittäminen vasemmistolaiseksi olisi suunnilleen sama asia kuin jos väittäisi antiikin Roomaa vasemmistolaisuuden alkulähteeksi, koska leivän ja sirkushuvien vastikkeettomalle jakamiselle ei mikään yhteiskuntajärjestys voi rakentua.
"Europarlamentaarikkona vaikuttava Satu Hassi on tunnettu ex-taistolainen, joka on vaihtanut jäsenkirjaa muttei mielipiteitään."
Sosialidemokraattinen käsitys vasemmistolaisuudesta nojaa hyvin pitkälle demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Molemmat arvot loistivat taistolaisliikkeessä poissaolollaan.
"Kokoomuksella on tällä hetkellä vetovoimaa, kaikesta huolimatta."
Mielenkiintoinen analyysi.
Vasemmistolaisuuden kannalta keskeistä on myös työn merkityksen korostaminen ja toisaalta turvaverkon luominen tarveharkintaisista lähtökohdista - molemmat periaatteita, joiden kanssa vihreiden perustuloajattelu on räikeässä ristiriidassa. Vihreiden yhteiskuntapolitiikan väittäminen vasemmistolaiseksi olisi suunnilleen sama asia kuin jos väittäisi antiikin Roomaa vasemmistolaisuuden alkulähteeksi, koska leivän ja sirkushuvien vastikkeettomalle jakamiselle ei mikään yhteiskuntajärjestys voi rakentua.
Vasemmiston historiassa ajattelu toisaalta työvoiman oikeudesta oman työnsä tuotoksiin (ja niin ikään työnarvoteorian keskeistämisestä) ja toisaalta ihmisten tavaroitumisen purkamisesta "työstä vapautumisella" ovat olleet aina vuoropuhelussa - joskus yhteisymmärryksessä, joskus ristiriidassa mutta minun nähdäkseni nimen omaan vasemmiston sisällä.
Oman tulkintani mukaan edes sinällään marxismi (Marxin tuotanto) laajemmin ei sisällä ainakaan vahvaa työvelvoitetta (vrt. "Jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeensa mukaan"). Ei-marxilainen sosialismi suosi työvelvoitteetonta teoriaa laajemminkin. Minusta ei siis voi pätevästi väittää että perustuloajattelu laajasti olisi vasemmiston ulkopuolella, itse asiassa päin vastoin. Esimerkkejä on pilvin pimein; englantilaisen G. D. H. Colen kiltasosialistiseen ajatteluun (jossa teorisoitiin tuotannon demokraattiseen itsehallintoon siirtymistä ay-liikkeen (!) kautta) nojaten Bertrand Russell esitti perustuloa jo teoksissaan vuosina 1917 ja 1918.
Nk. oikeistolaiset perustuloteoriat kuten negatiivinen tulovero taas ovat perustellusti vasemmistolaisuuden ulkopuolella yleensä ja Suomen vihreiden perustulomalli on kyllä jossain määrin ristiriidassa työvelvoitteisen vasemmistolaisuuden kanssa. Vrt. Neuvostoliiton sotienjälkeinen perustuslaki, "The citizens of the USSR have the right as well as the duty to work." SD-liike Suomessa on vakiintumisensa jälkeen eittämättä linnoittautunut työvelvoitteisiin dogmeihin, sekoittamalla sementtiin ihan tuiki tavallista luterilaista kansankonservativismia ("..otsa hiessä on leipä ansaittava.."), mutta tästähän ei seuraa, että näin olisi oltava jatkossa, tai että näin ylipäätään olisi hyvä.
Toverillisin terveisin sosialistista perustuloa kannattava sosialidemokraatti. ;)
En antaisi analyysin nimeä tuolle toteamukselleni. Kokoomuksella on vetovoimaa huolimatta kaikesta negatiivisesta julkisuudesta, jota puolueen ja sen joidenkin toimijoiden liepeillä on esiintynyt. Tehyn työtaistelu syksyllä kaadettiin retorisesti Kokoomuksen syliin, enemmän tai vähemmän aiheellisestikin. On mielestäni yllättävää, ettei siitä kannatus kärsinyt juuri lainkaan.
Kiitos kaikille kommentoinnista.
Keskustelun laajentuminen ei haittaa lainkaan – näin mielekkäitä keskusteluja seuraa ja kommentoi mielellään.
Vesalan kielenkäyttö on toisinaan miltei populistista, mikä on sinänsä harmillista, koska uskon hänen kykenevän analyyttisempaankin keskusteluun. Termi ”SDP:n sosiaalitanttasiipi” ei oikeasti avaudu minulle. Voitko täsmentää, mitä tarkoitat tällä? Tuollaiset termit kalskahtavat enemmän leimakirveen heilahdukselta kuin todelliselta käsitteenmäärittelyltä. Lipposlaisuus, kuten myös esim. tuomiojalaisuus tai haloslaisuus, ovat omasta problematiikastaan huolimatta minusta sen sijaan yleisemmin ymmärrettyjä merkityksiä, koska ne viittaavat ko. henkilön mukaiseen politiikkaan.
Minusta jaottelut esimerkiksi säännellyn ja vapaan talouden välillä tai arvoliberalismin – ja konservatismin kesken kuvaavat paremmin poliittisia kantoja kuin viittaaminen jonkin ryhmän tai henkilön vaatetukseen ja habitukseen. Vaatteet kun eivät aina ole yhtä kuin aatteet.
Vaikka poliittisia linjauksia ei pitäisi pelkistää ainoastaan vasemmisto-oikeisto-jaottelun mukaisesti, on se minusta parempi tapa ilmaista eroja kuin kuvata jotain politiikkaa ”villapaita-politiikaksi”. Käytännön politiikassa populismilla saanee toki myös pisteitä.
Kuten Johannes jo huomautti, olisi mukavaa ja suomalaisen poliittisen järjestelmän kannalta suotavaa, että myös kokoomus toisi eduskunnan ulkopuolelta pöytään aitoja asiakeskusteluja yhteiskunnallisesti merkittävistä aiheista. Olen jo pitkään kysellyt, mikä on esimerkiksi kokoomusnuorten ratkaisumalli globaalin talouden epäoikeudenmukaisten rakenteiden korjaamiseksi. Vastausta ei ole kuulunut. Ehkä tämä tarkoittanee sitä, että kokoomusnuoret eivät koe nykyisessä mallissa olevan ongelmia.
Vesalaa täytyy kiittää siitä, että hän ainakin yrittää kantaa kortensa kekoon.
Vaatekappalesymboliikka ei ole sen leimaavampaa kuin haloslaisuudella päähän lyöminen; nykyaikaisen puoluelaitoksen syntyhistoriastakinhan tunnetaan mm. hatut ja myssyt. Monissa tapauksissa vaatetuksella profiloituminen ja aatteen ilmentäminen on ollut täysin tietoista; esimerkiksi 70-luvulla taistolaiset käyttivät sinisiä paitoja ja enemmistöläiset punaisia. Erilaisia vastakkainasetteluja ja ryhmäkohtaisia luokitteluja symboloimaan on sovellettu myös mm. hiustyylejä (keropäät, tai nykyään mm. skinheadit). Kaikki nämä termit ovat konkreettisuutensa ohella symbolisia, eli taistolainen on lukeutunut sinipaitoihin ilmankin sitä nimenomaista sinistä paitaansa.
Toistan vielä, että yleisessä käytössä olevien, normaaliin puolivakavaan poliittiseen keskusteluun kuuluvista kielikuvista saivartelu ja moralisointi on, no, saivartelua ja moralisointia.
Pyrkimykseni ei ole saivarrella. Oma näkemykseni, jota ei ole enää tarve tarkemmin toistaa, on että vaatetukseen liittyvät kielikuvat eivät ole paras tapa kuvailla poliittisia jakolinjoja.
Voisitko kuitenkin vastata kysymykseen, mitä tarkoitat sosiaalitanttasiivellä?
Toisaalta tämä keskustelu on sinänsä huvittavaa, kun kirjoitin kokoomuksen kevyestä linjasta, niin siihen vastataan villapaitaretoriikalla. Nomen est omen.
Ei se ole keskustelua puolueen linjasta, jos mainitaan pari julkisuustyrkkyä ja vaaditaan sitten tulkintaa näiden sanomisista. Viime aikoina on kieltämättä ollut esillä enemmänkin kysymyksiä herättäviä episodeja, joiden suhteen kunnon selvitys voisi olla paikallaan. Hoitakoot minua isommat viskaalit kommentoinnin niiden osalta.
Sosiaalitanttasiipi. En oikein usko, että muka et tuntisi käsitettä, mutta samapa tuo. Tyylipuhtaita sosiaalitanttoja ovat kansanedustajista esimerkiksi Marjaana Koskinen, Saara Karhu ja Pia Viitanen. Mielipiteiltään sosiaalitantat sijoittuvat SDP:n sisäisen keskiviivan vasemmalle puolelle, ja tyypillisesti he myös vastustavat ydinvoimaa, Nato-jäsenyyttä ja vastaavasti kannattavat yhteiskunnan holhoavuutta lisäävää lainsäädäntöä. Sosiaalitantan ei välttämättä tarvitse olla koulutukseltaan tai työkokemukseltaan sosiaalityöntekijä, vaan hänellä voi olla myös puhdas järjestöpolitrukin tausta kuten esimerkiksi Heli Paasiolla.
Sosiaalitanttasiipeen kuuluvat kansanedustajat eivät ole osoittaneet merkittävää harrastuneisuutta sellaisilla "koviksi" mielletyillä politiikan osa-alueilla kuten talous-, kauppa- tai teollisuuspolitiikka. Tästä syystä esimerkiksi ydinvoimamyönteistä ja teollisuuden asioista perillä olevaa Miapetra Kumpula-Natria ei voi luokitella sosiaalitanttasiipeen kuuluvaksi.
Sosiaalitanttasiivestä on kirjoittanut runsaasti mm. Aarno "Loka" Laitinen, joka tosin lakkasi olemasta hauska joskus 1990-luvun lopulla ja ryhtyi toistamaan itseään.
"Oman tulkintani mukaan edes sinällään marxismi (Marxin tuotanto) laajemmin ei sisällä ainakaan vahvaa työvelvoitetta (vrt. "Jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeensa mukaan"). Ei-marxilainen sosialismi suosi työvelvoitteetonta teoriaa laajemminkin. Minusta ei siis voi pätevästi väittää että perustuloajattelu laajasti olisi vasemmiston ulkopuolella, itse asiassa päin vastoin. Esimerkkejä on pilvin pimein; englantilaisen G. D. H. Colen kiltasosialistiseen ajatteluun (jossa teorisoitiin tuotannon demokraattiseen itsehallintoon siirtymistä ay-liikkeen (!) kautta) nojaten Bertrand Russell esitti perustuloa jo teoksissaan vuosina 1917 ja 1918."
Noniin. Vasemmistolaisuuttakin on tietysti monenlaista, ja määritelmästä riippuen erilaisia ryhmiä voidaan lukea tai jättää lukematta vasemmistoon. Itse pidän kuitenkin työntekoon perustuvaa yhteiskuntamallia ratkaisevana osana ainakin sosialidemokraattista mallia. Ei työ tietenkään ole osa aatetta työn itsensä vuoksi, ennemmin lähtökohta on pragmaattinen: jos työtä ei tehdä, yhteiskunta rappeutuu - ilmaista lounasta ei nimittäin ole.
"En antaisi analyysin nimeä tuolle toteamukselleni. Kokoomuksella on vetovoimaa huolimatta kaikesta negatiivisesta julkisuudesta, jota puolueen ja sen joidenkin toimijoiden liepeillä on esiintynyt. Tehyn työtaistelu syksyllä kaadettiin retorisesti Kokoomuksen syliin, enemmän tai vähemmän aiheellisestikin. On mielestäni yllättävää, ettei siitä kannatus kärsinyt juuri lainkaan."
Ehkä olin vähän turhan mahtipontinen. Puhutaan siis toteamuksesta. Kannattaisi kuitenkin myös puhua siitä, millaisissa piireissä kokoomuksella on vetovoimaa, millaisissa ei. Viimeaikainen gallupkehitys osoittaa, että kokoomuksen noste alkaa olla mennyttä. Eikä ihme - laskusuhdanteen merkit ovat näkyvissä, mutta hallituksen aloitteellisuus loistaa poissaolollaan.
Nyt vaarana on, että Suomi on tavallaan viritetty liian miellyttäväksi toimintaympäristöksi yrityksille, ennen kaikkea heikohkon irtisanomissuojan kautta. Lähimmässä tulevaisuudessa ylikansalliset yritykset, suhdannekuopasta selvitäkseen, väistämättä lakkauttavat toimintojaan, ja pahimmassa tapauksessa Suomi, joka on Atlantin takaa katsottuna periferia ja jossa irtisanomiset on suhteellisen helppo toteuttaa, on miellyttävä toimintojen karsintakohde. Tupo-järjestelmän romuttaminen on tehnyt tällaisiin, koko työmarkkinakenttää koskettaviin ongelmiin tarttumisen entistä vaikeammaksi. Mahtaako oikeisto edes ymmärtää, että Suomen marginalisoituminen globaalissa talousjärjestelmässä aiheuttaisi vaikeuksia vähintään yhtä paljon myös elinkeinoelämälle kuin palkansaajille? Tahdonpa nähdä kokoomuksen vetovoiman, kun tätä laskua aletaan maksaa. Silloin on turha leimata vasemmistoa taistolaisnostalgian jatkeeksi.
Viivi sortuu jokapäiväiseen inhimilliseen virheeseen, liialliseen ihmisen piirteiden ja kykyjen yleistämiseen. Psykologit käyttävät käsitettä Fundamental Attribute Error (FME), jonka mukaan ihmisillä on tarve luokitella toiset ihmiset yhden attribuutin, yhden luokan alle. Joku on hauska, joku älykäs - toinen juontaa viihdeohjelmia ja toinen antaa lausuntoja sosiaalipolitiikasta.
Esimerkkinä tästä voidaan todeta lapsen kyvyttömyys ymmärtää, että asioilla voi olla kaksi nimitystä, tai että yksi substanssi voi kuulua kahteen kategoriaan. Puistossa oleva ympäristön kaunistus on ruusu, mutta se on myös kukka. Tämä tarve luokitella asioita mahdollisimman yksinkertaisesti -ja väärin- säilyy läpi elämän.
Poliittisessa kädenväännössä tätä yleistämistä tehdään tietenkin tarkoituksellisesti. Yksinkertaistettu tulkinta, esim. Maria G:n poliittisesta kyvyistä, on tehokas ainakin kahdesta syystä: Ensiksi yksinkertainen viesti tarrautuu ihmisten mieliin ja toiseksi se luo järjestystä maailmaan, vaikkakin virheellisesti.
Juholla on erittäin hyvä pointti. Voisi tietenkin miettiä vielä, onko Viivillä edes oman logiikkansa mukaan "varaa" tehdä Maria G:stä manittuja huomautuksia.
Post a Comment