Tuesday, July 17, 2007

Korhosen karjuntaa

Suomi on näin heinäkuussa kesälaitumilla ja juuri siksi keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen päätti käyttää tämän hetken poliittiselle ulostulolleen. Näkyvyys mediassa oli siten maksimoitu, kun Korhonen ehdotti perussuomalaisten yhdistymistä keskustaan. Hän perustelee näkemystään sillä, että perussuomalaisilla ja keskustalaisilla on sama aatepohja ja oppi-isä. Mitä tästä mahtavat ajatella Helsingin liberaalit keskustalaiset eli niin sanotut city-kepulaiset?

Jo Korhosen valinta puoluesihteeriksi oli näpäytys pääministeri Matti Vanhaselle. Keskustan kenttäväki on todellisuudessa huomattavasti konservatiivisempaa ja paikallisesti orientoituneempaa kuin puolueen virallinen imago antaa ymmärtää. Lapissa vaikuttavat takkulalaiset ja väyrysläiset linjat ovat esimerkkejä tästä. Hannu Takkulan tukijoukot ovat vahvasti sidoksissa uskonnolliseen toimintaan, kuten Takkulan tuki Bjarne Kallikselle viime presidentinvaaleissa osoittaa. Heitä Vanhasen avaran liberaali arvopohja suorastaan ärsyttää. Paavo Väyrysen maaseudun ja maanviljelijöiden etuja vahvasti ajava suuntaus on taas vastapainoa Vanhasen edustamalle keskustalle, joka on Eurooppa-myönteinen ja kaupungistunut.

Mikäli kaikki Suomen puolueet, kuntarakenne ja hallintojärjestelmä lakkautettaisiin nyt ja muodostettaisiin tyhjälle pöydälle uudet, niin keskusta katoaisi miltei kokonaan kartalta. Suurista puolueista SDP ja Kokoomus säilyisivät, mutta molemmat kokisivat silti suuria muutoksia – niin paljon on suomalainen yhteiskunta ja maailma muuttunut siitä, kun näitä ideologioita on kehitelty. Niiden entisten keskustan äänien pohjalta, jotka eivät menisi tässä hypoteettisessa tilanteessa SDP:lle, Kokoomukselle tai vihreille, perustettaisiin todennäköisesti jonkinlainen eurooppalainen liberaalipuolue. Keskustan kannatus perustuu paljolti Suomen suureen kuntakokoon. Maaseudun pienissä kunnissa keskusta nauttii miltei suvereenia kannatusta. Poikkeuksia luonnollisesti on, kuten Pohjanmaalla ja Karkkilassa. Jos kuntien määrää pienennettäisiin, keskustan kannatus suhteellisesti ja absoluuttisesti laskisi. Jälkimmäinen siksi, että keskusta menettäisi asemiaan vähintään kunnallispolitiikassa ja sitä kautta myös valtakunnallisesti valtaansa.

Vanhanen tietää puolueensa kannatuksen olevan osittain kupla, jota täytetään kokemattomilla julkkisehdokkailla. Koska nykyinen strategia näyttää toimivan, täytyy hänen pitää siitä kiinni. Siihen kuuluu, että ei oikeastaan sanota mitään mistään. Paitsi, jos voi sanoa jotain mukavaa ja yleistä, josta miltei kaikki pitävät. Näin ollen keskusta menee sinne, missä on mukavinta olla: näennäisesti keskellä. Se on julkisuudessa arvo- ja markkinaliberaali, tukee Euroopan unionia, ympäristön suojelua ja kestävää kehitystä. Todellisuudessa keskustassa on vahva blokki, joka on eri linjoilla Vanhasen kanssa. Korhoslaiset keskustalaiset ovat konservatiiveja, jotka epäilevät voimakkaasti EU:ia ja kiistävät maataloustukien negatiivisen vaikutuksen kestävässä kehityksessä. Korhonen ei edes halua nostaa esiin sellaisia ideologisia kysymyksiä, että on valinta pitää yllä EU:n kallista ja byrokraattista maataloustukijärjestelmää, vaikka se aiheuttaa samanaikaisesti kurjuutta kehitysmaissa. Vanhasella on tähän kysymykseen luultavasti Korhosta hillitympi lähestyminen. Lienee tässä vaiheessa myös selvää, kumman keskustalaisen linjan kanssa olen mielummin tekemisissä.

Kuten eilinen Helsingin Sanomien pääkirjoitus toteaa, Korhonen uhmakkaasti nakertaa pääministerin arvovaltaa ja on ottanut selvästi haastajan roolin keskustassa. Korhonen on esimerkiksi vaatinut hallitukselta tiukkaa linjaa koskien maataloustukineuvotteluiden kansallista intressiä. Samanlaisia sanoja hän on esittänyt ruuan arvolisänveron laskemisesta. Ikään kuin Vanhanen puhuisi hallituksen suulla ja Korhonen keskustan. Suomalaisessa politiikassa ollaan totuttu siihen, että puolueen puheenjohtaja määrittelee puolueen linjan – ei sen puoluesihteeri.

Ehkäpä Korhonen olisi kotonaan Timo Soinin katolilais-konservatiivis-populistisessa seurassa, mutta Vanhanen ei sitä ole. Perussuomalaisten ja keskustan yhteinen historia ei ole riittävä peruste puolueiden yhdistämiselle, vaikka jopa omat kannattajat sitä haluaisivat. Se olisi nimittäin liian raskas imagollinen tappio keskustalle, sillä kenttäväki ei ole sama asia kuin äänestäjät.


PS.

Jukka Torikan blogissa käydään epätavallisen hyvää ja mielenkiintoista poliittista keskustelua kokoomuksen ja sosialidemokraattien välillä muun muassa siitä, kumpi välittää enemmän köyhistä. Kokoomuksen Antti Vesalan värikkäät kommentit ja muun muassa Joonatan Virtasen niihin antamat terävät vastaukset ovat viihdyttävää luettavaa. Tällaista debattia toivoisi olevan enemmän, joskin olisi mukavaa, että keskustelussa päästäisiin puhumaan todellisista arvoista, eikä vain epämääräisesti pyöriteltäisi omaa ja vastapuolen retoriikkaa.

4 comments:

Jukka Torikka said...

Asiallista kritiikkiä keskustalaista politikointia kohtaan. Hyvä, että kirjoitit tästä aiheesta. Säästyn itse siltä vaivalta ja voin käydä vain kommentoimassa.

Panin itsekin merkille, että Korhonen puhui tuossa haastattelussa vain puoluepolitiikan teknisistä kysymyksistä, kuten millaisilla menetelmillä Suomen Keskusta voi saada uusia jäseniä. Tähän hän pohti esimerkiksi feissareiden käyttöä.

Juuri tällaiseen itsetarkoitukselliseen poliittisen vallan tavoitteluun keskustalainen linja näyttääkin tähtäävän. Uusia jäseniä on saatava, ihan sama mitä mieltä he ovat. Varmasti suuri osa suomalaisista arvostaa suomalaista maaseutua ja kotimaisia elintarvikkeita. Mutta niin samat ihmiset arvostavat esimerkiksi kaikkien kansalaisten tasapuolista kohtelua, kansainvälistä solidaarisuutta ja ympäristönsuojelua. Pekka otatkin jo esille nykyisenlaisen maatalouden ongelmat kestävän kehityksen kannalta.

Korhonen ei muista haastattelussa kertoa siitä, että keskustalaisuus panee nämä muut hierarkiassa sivuun, kun tietylle kannattajaryhmälle täytyy allokoida lisää rahaa hinnalla millä hyvänsä. Esimerkiksi "kansallisen intressin" edistäminen maataloustukineuvotteluissa tarkoittaa, että 95% suomalaisista saa maksaa lisää veroja, jotta 5%:lle suomalaisia saadaan ylläpidettyä heidän ammattinsa, jonka harjoittaminen Suomessa ei enää kannata.

Systemaattisen torjuvasti Keskusta ja MTK suhtautuvat myös suomalaisen viljelyn kehittämiseen sellaiseen suuntaan, että se ottaisi paremmin huomioon esimerkiksi ympäristön ja kehitysmaat. Kehittämällä ja brändäämällä suomalaista elintarviketuotantoa voisi olla mahdollista luoda uusi kansainvälinen menestystarina puhtaasta ja luonnollisesta ruoasta. Tämä ei tietenkään käy, koska viljelijät tulisivat silloin mainiosti toimeen oman työnsä hedelmillä ilman rönsyilevää tukiaisverkostoa. Mitä virkaa Keskustalla ja MTK:lla silloin olisi?

Pekka said...

Tuo ajatus feissareista oudoksuttaa kyllä kovasti, kuten myös Korhosen ajatus keskustan jäsenkortista eräänlaisena vihreänä bonuskorttina. Sillä saisi sitten hampurilaisravintolassa alennuksen?

Feissareita on Yhdysvallat täynnä ja siellä myös osa poliittisista puolueista käyttää niitä. Uskoisin, että puhtaassa kampanjamerkityksessä niistä on sekä hyötyä että haittaa. Kuitenkin päälimmäinen kysymys on juuri esittämäsi spekulaatio siitä, eikö keskustalla ole mitään sanottavaa. Missä on ideologinen keskustelu? Mikä on agraaripuolueen arvopohja?

Esa Suominen kirjoittaa muuten keskustan puheenjohtajapelistä täällä: http://esasuominen.blogspot.com/2007/07/keskustan-seuraava-puheenjohtaja.html
Paula Lehtomäellä luulisi olevan suosiota siihen.

heikki sivonen said...

Hyviä pointteja! Lyhyesti itsekin kommentoin Korhosen kesäterassipohdiskeluja...

Keskustassa syntyy helposti myrsky kun puolue istuu pääpallilla hallituksessa. Peilaan vähän historiaa: Aho silloisena pääministerinä vastusti Keskustan linjan mukaisesti Suomen EU-jäsenyyshakemusta. Lopulta asiantuntijat saivat hänet vakuuttuneeksi siitä, että EU-jäsenyys oli lopulta koko Suomen etu ja siten välttämätön kehityskulku. Aho teki mielestäni isänmaallisen teon asettuessaan omaa puoluettaan vastaan kansallisen edun nimissä. Sen syvempää en tässä yhteydessä arvioi EU-jäsenyyttä tai "kansallista etua", mutta nostan esiin Ahon johtajuuskyvyn: Aho vakuutti ideologisessa kysymyksessä koko EU-kriittisen kenttäväen jäsenyyden tarpeellisuudesta ja johdatti Suomen Unioniin.

Takaisin nykyaikaan... Korhonen vastasi toimittajalle hänen kysyessään Vanhasen johtajuudesta Keskustan sisällä, että "kunhan hän noudattaa Keskustan linjaa". Mieleeni tulee tuo EU-hakuprosessi, jossa Aho yhtälailla oli napit vastakkain puolueensa linjojen kanssa.

Vanhanen puolueensa puheenjohtajana ja pääministerinä voi olla eri mieltä puoluekokouksessa annettujen suuntaviivojen kanssa, mutta todellinen johtaja kääntää sen edukseen.

Tämä huomio ei sikäli liittynyt Perussuomalaisten ja Keskustan yhdistymisajatukseen vaan puolueen johtajuuskysymykseen. Mitä taas tulee Keskustan ja PeruS:n aatteellisiin perustuksiin, niin voisin suositella Korhoselle tutustumista Keskustan aatehistoriaan. Vaikka molempien puolueiden aatteet pohjautuvatkin alkiolaisuuteen, lähtökohdat politiikan tekemiselle ovat erilaiset. SMP (perussuomalaiset heidän perillisinä) syntyivät protestiliikkeenä. Ja vaikka herrasvihaa tapaa myös perikeskustalaisten piirissä, niin Keskustan kaltainen vastuullinen ja puolue ei ole yhteensovittavissa populistisen protestiliikkeen kanssa.

Pekka said...

Kiitos Heikki kommenteista!

Esko Ahon politiikasta voidaan olla montaa mieltä, mutta tosiaan hänellä tuntui 1990-luvun alussa olevan enemmän ymmärrystä Euroopan ja silloisen Euroopan yhteisön (nyk. EU) kehityksestä kuin esimerkiksi Paavo Väyrysellä.

Korhosta ilmeisesti viehättää perussuomalaisten EU-kriittisyys. Silti liityn kanssasi ihmettelemään, mitä Korhosen edustama hallituspuolue näkee populistisessa protestiliikkeessä.

Keskusta on tällä hetkellä vaikeassa tilanteessa: Liberaalia keskustaa äänestäneet ovat pettyneet keskustan puoluesihteerin konservatiivisiin kannanottoihin ja konservatiivista keskustaa kannattavat puolueen jäsenet ovat pettyneitä liberaaliin puolueen puheenjohtaja-pääministeriin. Saa nähdä, vaikuttaako hallitusvastuu ja sen sovittaminen kenttäväen tahtoon keskustan tulevaan vaalimenestykseen.