Woody Allenin uusimmassa elokuvassa Vicky Christina Barcelona juodaan viiniä ja kuohuviiniä, niin että käsi lämmittää lasia. Se ei ole ehkä tarkoituksellista, mutta kun mies tarjoaa luonaan asuvalle naisystävälleen sokeria kahviin, vaikka nainen ei sitä käytä, sillä on merkitystä.
Elokuvan boheemilla taiteilijaretku-päähenkilöllä on varsin runsaasti rahaa, vaikka hänen maalauksensa ovat lähinnä gaudilaisia jäljitelmiä ja hänen isänsä on runoilija, joka ei suostu julkaisemaan teoksiaan. Ehkä hän on perinyt mittavan omaisuuden, kuten niin usein Allenin elokuvien päähenkilöille on käynyt. Ei mitään uutta Allenilta siis tässä suhteessa.
Vicky Christina Barcelona rinnastaa vastakohtaisuuksia. Näitä ovat ainakin teknokraattisen kliininen vs. boheemisen kokeileva yhteiskunta. Toinen merkittävä asetelma on yksiavioisuuden peilaaminen polygamiaan. Näiden teemojen kautta elokuvan merkittävin akseli on Eurooppa vs. Amerikka.
Vicky Christina Barcelonassa pohditaan, miksi meillä on sääntöjä. Mistä säännöt tulevat ja miksi niitä noudatetaan? Elokuvan nimen mukaisesti sen päähenkilöt Vicky ja Christina ovat Barcelonassa ja siis kaukana poissa kotoa Yhdysvalloista. Siellä maailma näyttäytyy erilaisena – on siis mentävä kauas nähdäkseen lähelle.
Elokuvassa edetään suoraan. Aluksi mietitään, että onpa sitä Yhdysvalloissa ihan tyhmää, kun on niin konservatiivista ja jäykkää. Eurooppa on siinä vaiheessa liberalismin huvipuisto. Omat, siis tässä tapauksessa amerikkalaiset säännöt, huomaa vasta kaukaa, koska kotona niistä on tullut itsestäänselvyyksiä. Niitä taas noudatetaan osin vain sen takia, ettei niitä edes huomaa säännöksi. Säännelty elämä on tavallaan helppoa, mutta kun huomaa päässeensä siitä pois, ei halua enää takaisin. Lopulta - sitten kun Euroopassa on elänyt riittävästi - huomaa elävänsä taas sääntöviidakossa, vain näennäisesti ilman sääntöjä. Vapaus on vankila.
Allenin Yhdysvalloissa, ainakin niissä punaisissa osavaltioissa,junnataan ikuisessa small talkissa, erityisesti golfiin liittyvässä. Tällaisen keskustelun intellektuellein huipennus on huomata, että jopa lentokoneessa voi katsoa baseballia. Amerikkalainen sivistys on tässä maailmassa muodollista ja pidättyvää mutta sisällötöntä. Eurooppalainen sivistys on sen sijaan radikaalia, rohkeaa, epäformalistista ja sisällöltään terävän älykästä - paradoksaalisuudella leikittelyä.
Allenin amerikkalaiset miehet pitävät housuja hieman liian ylhäällä, tekevät töitä 24/7 lähinnä harmaassa toimistossa ja soittavat vaimolleen kahvitauolla, jos siis ehtivät. Eurooppalaiset veljet ovat sillä ajoin herättäneet sisimpänsä henkiin: kaataneet maalia t-paidalleen, juoneet itsensä humalaan ja viekoitelleet itselleen uusia ihastuksia.
Allenin kaltaisille ajatteleville ihmisille Eurooppa, ainakin värikäs Barcelona, näyttäytyy arvoliberalismin satumaana. Päivät voi viettää punaviiniä juoden ja sekavia kuvia piirrellen. Allenin Euroopassa ei puhuta paskaa, vaan mennään suoraan, mutta hienostuneen sivistyneesti asiaan – tyyliin haluaisin nauttia kanssasi erinomaista punaviiniä, taidetta ja seksiä.
Mutta, kuten aina, paratiisissa piilee käärme. Se selviää katsomalla elokuva. Pointti on kuitenkin siinä, että käärmeen kohdatessa tulee ikävä kotiin. Silloin mielyttävä ja epämielyttävä kulttuuri voivat vaihtaa paikkaa.
Säännöt voi oppia vain pelaamalla. Oppivelat on maksettava, sanotaan Suomessa. Kun käsittää oman suhteensa sääntöihin, voi ymmärtää sääntöjen merkityksen ja niiden suhteen yhteiskuntaan. Silloin voi ehkä murtaa vapauden vankilan tai ainakin raottaa kaltereita.
Yhdysvallat ei ole tietenkään mikään yksi paikka, joka maistuu aina samalta, kuten ei ole Eurooppakaan. Allenille New York edustaa Yhdysvalloissa Gallian viimeistä kylää, joka ei antaudu roomalaisille. Se on sekoitus eurooppalaisia ja amerikkalaisia hyveitä. Siellä voi pitää luennon Gaudin taiteesta ja menestyä sillä. Woody Allen onkin itse paras todiste tällaisesta menestymisestä
No comments:
Post a Comment