Tuesday, September 11, 2007

Häkämiehen retoriikasta

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen, tasavallan presidentti Tarja Halosen, pääministeri Matti Vanhasen, ulkoministeri Ilkka Kanervan tai esimerkiksi kaikkien niiden liikemiesten ja naisten, jotka tekevät kauppaa Venäjän kanssa on seuraavan kerran sinne matkustaessa mietittävä, mitä he vastaavat, jos keskustelu menee Häkämiehen Yhdysvalloissa annettuun lausuntoon:

In general, Finland is privileged to be located in one of the safest corners of the world. However, given our geographical location, the three main security challenges for Finland today are Russia, Russia and Russia. And not only for Finland, but for all of us.

Mitä mahtoi Häkämies ajatella ennen kuin hyväksyi avustajansa kirjoittaman puheen? Tapaus kertoo osittain hänen diplomaattisesta taitamattomuudestaan, mutta myös kokoomuksen halusta saattaa Suomi yhä tiiviimpään sotilaalliseen yhteistyöhön Yhdysvaltojen kanssa. Häkämiehen puhetta voinee pitää jonkinlaisena Venäjällä pelotteluna ja argumentaationa Suomen NATO-jäsenyyden puolesta. Tuskinpa puolueen puheenjohtaja Katainen olisi muuten puolustellut niin vahvasti Häkämiestä, ellei kyseessä olisi ennalta sovittu strategia.

Furthermore, for most western and central European countries NATO is the answer to their defence prayers. Once again, not for Finland.

Kuten aiheesta myös kirjoittava Esa Suominen, en näe NATO-kysymystä ja siihen liittyvää keskustelua kaikista tärkeimpänä aiheena poliittisella agendalla, mutta jos (ja kun) sitä käydään toivoisi sen olevan laadukkaampaa kuin Häkämiehen aloittama diskurssi. Olennaisinta NATO-keskustelussa on miettiä, mikä on Suomen ulkopolitiikan suunta. Millaista maailmaa haluamme rakentaa ja kenen kanssa? Miten Suomi määrittelee suhteensa Yhdysvaltoihin? Tällaisessa pohdinnassa on välttämättä arvioitava Suomen mahdollisen jäsenyyden vaikutus myös niin sanottuun sotilaallis-taloudelliseen kompleksiin. Ennen kaikkea on vastattava kysymykseen, mitä me saamme NATO:sta, mitä NATO saa meistä ja mitä joudumme antamaan NATO:lle. Häkämies ei onnistunut sanomaan mitään tällaista, eikä hänen todellekaan olisi mitään sellaista kannattanutkaan sanoa Yhdysvalloissa. Sisäpolitiikkaa tulisi tehdä kotimaassa. Jäämme odottamaan, mitä Häkämies sanoo seuraavaksi. Vastaavanlainen kardinaalimoka olisi sanoa Venäjällä, että maailmassa on kolme suurta vääryyttä: Irak, Irak, Irak.

Suurvaltapelaajat tekevät häikäilemätöntä politiikkaa ja sen pitäisi olla selvää kaikille aikaansa seuraaville. Kansainvälisissä suhteissa ei kuitenkaan pärjää, jos möläyttää kaiken suoraan. Häkämiestä on taas kiitelty, koska hän sanoi ääneen sen, mitä muut ajattelevat. Hän ei kuitenkaan ottanut kantaa muihin paljon vakavimpiin uhkiin ja haasteihin, kuten koko maailmaa mahdollisesti järisyttävään ympäristökatastrofiin. Puolustusministerimme taitaakin nähdä kenttänsä ainoastaan sotilaallisesti. On itsestään selvää, että Venäjän kehityksestä pitää puhua, mutta ajan, paikan ja oman asemansa huomioon ottaen. Häkämieheen verrattuna Suomen edellinen puolustusministeri Seppo Kääriäinen vaikuttaa, noh, nerolta.


Häkämiehen Yhdysvalloissa pitämä puhe on kokonaisuudessaan täällä.

3 comments:

Pekka said...

Olen muuten samaa mieltä Arto J. Virtasen kanssa hänen kirjoittaessaan blogissaan Häkämiehen puheesta näin:

"Asia on nähtävä paljon suurempana, kuin ainoastaan poliittis-taktisena retoriikkatemppuna. Tämän kaltaisten puheenvuorojen kautta rakentuu Suomen kuva ulkomailla ja niillä on suora vaikutus yhteistyösuhteisiin. On täysin järjestöntä ja suorastaan vaarallista muuttaa ulkopoliittista doktriiniamme hyökkääväksi. Tämän täytyy olla asia, jossa opposition suurin puolue ja suomalaista ulkopolitiikkaa pitkään keskeisesti rakentamassa mukana ollut SDP aktivoituu ja haastaa hallituksen. Tämä ei vaan käy."

Joonatan Virtanen said...

Olen asiasta käytyyn puintiin melko vähän perehtynyt, mutta spontaani arvioni on että tarkoitus oli tehdä huomiohakuista ulkopolitiikkaa (laskelmoidusti hallituskoalition linjan eheyden kustannuksella), jolla oli yhtä kaikki tarkoitus aikaansaada suotuisia sisäpoliittisia seurauksia - tarkemmin Kataisen linjan maltillisuuteen pinnan alla närkästyneiden Kokoomusväen tyydyttämistä.

On keskeistä että "3x Venäjä"-semisammakon heittäjä oli Häkämies, eikä tuplakeulakuva Katainen-Niinistö. Näin äänestäjiä ja kannattajia keskeltä ja vasemmalta vetäneen Kataisen kirurgisen tarkasti rakennettu maltillinen imago ei tahriinnu, mutta kovemman linjan kerrostumat iloitsevat sapelin kalisemisesta ja Suomen ulkopolitiikan oikeistovetoistumisesta. Jokaiselle jotain. Mutta Kepu on hiljaa. Mikä jälleen olikaan heidän Nato-kantansa, huoh...

Pekka said...

Kiitos Joonatan kommentista ja pahoittelut siitä, että vastauksessani kesti.

Uskon myös, että Kokoomus on tässä hakenut laskelmoidusti huomihakuista ulkopolitiikkaa sisäpolitiikan kustannuksella. Mielenkiitoista tässä tosiaan on se, että Kepu on hiljaa ja antaa Kokoomuksen ryvettyä itsekseen. Se on myös varmasti hyvin pitkälle laskelmoitua toimintaa. Kepu panttaa viimeiseen asti kantojaan.

Hyvin mielenkiintoista on ollut seurata tämän "tapaus Häkämiehen" jälkipyykin pesua, jossa Halonen, Vanhanen ja Häkämies (vahvistettuna Kataisen tuella) ovat ottaneet yhteen siitä, kuka seisoo ulkopolitiikan kukkona tunkiolla. En ymmärrä, mitä Kokoomus ärhentelee tässä asiassa niin voimakkaasti (siis muista kuin valtastrtegisista syistä). Valtiosäännössä sanotaan varsin selkeästi, että Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eli pääsääntöisesti asia on presidentiin vastuulla, vaikka poikkeuksia toki on, kuten EU-asiat, jotka kuuluvat pääministerille. Eli kun linjauksia säädetään, niin sen myös toivoisi menevän valtiosäännön mukaisesti: ei niin, että yksittäinen puolustusministeri laukoo kovat piipussa omia doktriinejaan.